torstai 22. joulukuuta 2011

Joulukortteja

Nyt kun joulukortit ovat jo ainakin suurimmalta osalta matkanneet saajilleen, on aika paljastaa mitä postiluukuista on tänä vuonna kolahdellut.


Mukana oli lahjoja...





...ja poroja.


Mainitsinko jo että rakastan dymoa? :D

maanantai 19. joulukuuta 2011

Neulomuksia

Jotain on pyörinyt viimeaikoina puikoillakin, joskin paljon on myös neulottu ja purettu heti perään. 
Tässä kuitenkin muutamat valmistuneet.

Nämä tumput piti päätyä lahjapaperiin ja kummipojan käsiä lämmittämään, mutta toisin kävi. Tein lapaset Novitan ohjeen mukaan lapselle ja pienensin vielä muutamalla silmukalla, koska saaja on melko pienen kokoinen. Pesukoneesta tullessa odotti yllätys, kun lapaset olivatkin lähempänä minun kuin pienen pojan kokoa. Venytit niitä sitten hieman lisää (olivat jo melko kovat joten en edes yrittänyt huovuttaa lisää) ja nyt minulla on uudet, erittäin hyvin istuvat huovutetut lapaset.


Tuubi puolestaan valmistui Riikassa ollessamme. Koska oma vointini vaati aina välillä lepäilyä, etsimme käsiimme lankoja ja puikkoja myyvän liikkeen ja niin pääsimme käyttämään hyödyksi huilaamiseen kulunutta aikaa. Äitini saikin valmiiksi tuubin ja pipon joulupukin kuljetettavaksi ja itse viimeistelin tämän tuubin kotona. Saa nähdä minne tuubini päätyy, sillä itse en voi kaulaani lämmittämässä käyttää mitään, joka ei ole tiukasti kääritty ihooni kiinni.


sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Herätys talviunilta

Vihdoin taas täällä. En huomannutkaan että jotain pientä on valmistunut, joskin kaikkea en voi vielä näin joulun alla laittaa esille paljastumisen pelossa. Eli jotain on tulossa vielä joulun jälkeenkin :)

Pari pipoa velourista itselle töihin. Ensin valmistui yksinkertainen "lörppö"pipo, jonka huomasin olevan liian kylmä melko pian. Menee siis odottamaan jo kevättä.

 Toinen kokeilu valmistui Print Knit Studion veloureista ja tämän tein hieman paksummaksi. Velour ylettää jonkin verran yli korvien ja lopun vuoren tein mustasta jämätrikoosta. Tästä piposta tykkään kovasti ja ainakin vielä on lämpökin riittänyt. Ja mikä parasta, ensimmäistä kertaa pipo on oikean kokoinen! Se onkin saavutus minulta ;)


Velouriin hurahtaneena sama tähti teema jatkui ja ompelin kummipojalle joululahjaksi tähtihousut samoista kankaista. Resorin välistä unohdin nauhan, joten nyt pähkäilen vielä kovasti kuminauhan lisäämistä väliin, poika kun on niin kovin luikku. Onhan se ikävä leikkiä jos housuja saa olla jatkuvasti kiskomassa ylöspäin!


Musta velour alkaa olla jo vähissä, joten taitaa lähteä uusi kangastilaus eteenpäin USA:an. Lisäksi moni muukin kangas houkuttelee Print Knitillä. Kävin eilen Eurokankaan velourit tarkastamassa ja värit olivat aika onnettomia, samoin kuin hinnatkin näihin tilattuihin verrattuna. Täytyy kai siis jaksaa hetki odotella kangasvarastojen täyttymistä, onneksi toimitus oli erittäin nopeaa ainakin viimeeksi joten joulun jälkeen pitäisi päästä jo taas hommiin :)