Joulu

Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa kaikille! :)

Meillä pukki oli käynyt ohi mennessään tiputtamassa melkoisen kasan lahjoja kuusen alle, niistä päätellen meidän perhe on ollut melkoisen kiltti tänä vuonna! Toinen toistaan mieluisempia lahjoja availtiin pitkin päivää, sillä lapset eivät juuri avaamiseen osallistuneet ja me vanhemmat yritimme heitä siihen valjastaa aina kun sopiva hetki löytyi. Noh, lopputuloksena avatut paketit ja iloiset mielet, joten sama kai tuo kuka ne paperit ympäriltä repikään. Parhaana lahjana tähän jouluun lapset vihdoin alkavat tuntua terveemmiltä edellisen viikon kuumeilujen ja köhien jälkeen, joten mikäpä tässä nyt on joulua viettäessä :)

Nyt taidan lähteä kaivelemaan lankavarastoja ja siirtyä puikkojen kilistelyyn, viime yönä/tänä aamuna valmistui hirveällä kiireellä (niin kova kiire oli että kuvakin jäi ottamatta) kintaat lahjaksi isälleni ja toden totta hermojen lepuuttamista tarvitaan! Voin vannoa, että jos vielä joskus erehdyn kinnasneulaan koskemaan, on lopputuloksesta saaja maksanut maltaita! ...tai sitten aika kultaa muistot tässäkin asiassa ;)

Sillisalaattia

Kamerasta löytyi kuvia jotka on unohtunut postata, tässä siis melkoinen sillisalaatti, vaatteita suoraan käyttöön. Niin suoraan, että kuvatkin on otettu osittain pesusta tulleista ryppyisistä vaatteista ja onpa joukossa body, joka on kuvattu vasta kun jäi pieneksi!

Akuuttiin housupulaan kaapista löytyneiden velourien tuhousta.

Norsubodyt uusimman (?) Ottobren kaavaa testaillen. Muuten hyvä, mutta vaikka hieman pääaukkoa suurensin niin se on liian tiukka minun mielestäni. Seuraavaan siis nepit kuitenkin. Nämä ompelin laneilla ja rakastuin täysin kansalaisopiston tiloissa olevaan saumuriin. En kai minä tarvitse uutta saumuria, enhän...?

Aplikointiharjoittelua

Pitkään olen halunnut kokeilla aplikointia, mutta olen olettanut sen olevan liian vaikeaa. Kunnon tukikankailla se olikin yllättävän helppoa ja olen lopputulokseen tyytyväinen! Ja uudet kuvat ovat suunnitteilla, joten eiköhän tätä kokeilua jatketa :)

Tarvitseehan bodyt kaveriksi tietysti housutkin... Punainen resori loppui kesken, joten tytön housujen narut odottelee itsenäisyyspäivänä klikkailtua kangastilausta saapuvaksi. Nähtäväksi jää, saanko koskaan ommeltua nauhaa siltikään, kun pysyvät jalassa ilmankin ja perusluonteeni on valitettavan usein hieman saamaton...

Tässä vielä neidin body, kankaana jostain yllätyspaketista saatu kangas joka ei ollut omaan mieleeni. Raaskin siis käyttää sen silläkin uhalla ettei aplikointi onnistukaan.

Ja pojan bodyssa olevalla kankaalla on täysin sama historia kun tytölläkin. Onneksi valmiina settinä molemmat kankaat yllättivät ja mielestäni sopivat kantajilleen hyvin. Varmasti siis tulee käytettyä.

Loppuun vielä sama valitus kuin lähes kaikissa lukemissani blogeissa: Luonnonvalo, missä olet? Valokuvat kaipaavat sinua!

Pikkujoulupaita

Olin olevani varma ettei minulla tänä vuonna ole yksiäkään pikkujouluja joten en ole myöskään miettinyt pukeutumista kyseisiin pirskeisiin. Eräänä päivänä kuitenkin puhelin piippasi ja minut kutsuttiin työpaikkan pikkujouluihin. Tilaisuus oli perjantaina, enkä etsinnöistä huolimatta torstaina (aikaisemmin ei tietenkään etsintää voinut aloittaa...) kaupungiltä löytänyt mitään kivaa paitaa, joten oli tehtävä itse kun lapset kävivät nukkumaan. Kaapin perältä löysin hyvin laskeutuvan trikoon ja päätin kokeilla ompeluelämää-ryhmän sivuilla vilahdellutta lepakkohihaista paitaa. Kaavaa ei tietenkään ollut, joten otin hieman mallia eräästä h&m:n peruspaidasta ja ryhdyin toimeen. Ja yllättävää kyllä, kokeilusta tuli onnistunut ja perjantaina minut nähtiin pippuripihvin kimpussa kyseinen paita päällä. Jälkiruokakin maistui ja olin enemmän kuin tyytyväinen paidan turvonnutta vatsaa peittävästä mallista ;)

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! :)

Pipoja

 Kylmät kelit tulivat yhtä aikaa minun neulomisinnostukseni kanssa. Luulin jo ettei sitä tänä vuonna tulekaan, mutta olikin vain myöhässä tavanomaisesta :) Lopputuloksena siis pari pipoa.

Tämä palmikkopipo itselle, omalla ohjeella.

 Tässä taas lämmikettä miehen päähän, ihan peruspipo, malli tähänkin omasta päästä.

Kummityttö kävi kylässä jokin aika sitten ja tilasi pipon apinavelourista. Tämä siis kaksinkertaisena lämmittämään pienen korvia. Kuva on valitettavasti mikä on, kun oli kiire lähteä ja vauhdissa vielä nappasin kuvan itselle.

Nyt kiljukaulat taas kutsuu, sairastelua, sairastelua ja vielä kerran sairastelua. Siitä meidän marraskuu on koostunut ja loppua ei tunnu näkyvän, nyt vuorossa vatsatauti. Lauantaina näytti jo sille että lapset ei taudista selviä ilman sairaalareissua, mutta onneksi olo alkoi hieman helpottaa yöllä.

Missä välissä syödä?

Olen ihmetellyt kun äidit valittavat etteivät ehdi päivän aikana syödä. Miksi ihmeessä, kävelee kaapille ja syö vaan, eikö se niin mene? No, niin se tähän saakka on mennyt. Mutta ei enää, meillä nimittäin kontataan. Ei, ei ja vielä kerran ei. Lisäksi jatkuvaa hyppimistä perässä. Ja tiedättehän, tämä kertaa kaksi. Paitsi että kun tyttö on nopeampi, kiukkuaa veli jatkuvasti kun ei ehdi perään. Ja kiukutessaan kohottaa katseensa taivaaseen ja yrittää ylös. Nyt jo välillä on polviseisonnasta toinen jalka suoristettu ja huojuttu siinä, useimmiten kopsahdus ja parku seurauksena.Ja kaiken kruunaa huonot päiväunet. Että juu, kertokaa missä välissä tämä äiti syö?

Huomenna kuitenkin nokka kohti Tamperetta ja käsityömessuja, jospa tänään ehtisi vielä parit housut leikkoa ja ommella lapsille mukaan kun mies tulee kotiin. Ja Tampereen suunnalla kuulemma jo kovasti suunnitellaan missä lapsia kärrytellään ja kuka tekee mitäkin, eli tämän äidin toiveissa on hieman myös "omaa" aikaa hyvässä seurassa :)

Päiväuniaikaan

Nautin suunnattomasti hetkistä kun lapset nukkuvat ja saan juoda kahvikuppini tyhjäksi aivan rauhassa. Nämä hetket ovat pikkuhiljaa yleistymässä, sillä lasten rytmi on hiljalleen vakiintunut ja molemmayt nukahtavat yleensä päivällä helposti vaunuihin ilman mitään sen kummempia vippaskonsteja. Ja tätä en sitten sanonut ääneen, mutta meillä nukutaan nykyään jopa kolmen tunnin päikkäreitä. Ja siis huom, MOLEMMAT nukkuvat ja YHTÄAIKAA. Mutta shh, en sanonut tätä ettei asia vaan muutu.

Tuo yllä oleva lehti, koto living, on muuten aivan ihana. Se tarttui tänään aamulenkin yhteydessä mukaan kaupasta ja nautin sen äsken kahvin seurana. Ei siellä mielestäni ohjeet olleet kovin kummoisia, mutta lehti on niin syötävän suloinen, että voisin selailla sen sivuja aina vain uudestaan ja uudestaan. Ja kunhan kyllästyn selailuun (jos ylipäätään kyllästyn), otan sakset käteen ja hyödynnän lehden sivut askarteluun. Suosittelen kaikille kauniista asioista pitäville :)

Elämän eliksiiri näin syksyisin.

Saimme ostettua vihdoin uuden kannettavan vanhuksen tilalle (ehkä sen olikin jo aika päästä eläkkeelle, ostin sen kun muutin opiskelemaan -05...) ja nyt nautin uuden koneen tarjoamista mahdollisuuksista. Tässä postauksessa teillekin pieni maistiainen, kuvat nimittäin siirtyvät puhelimesta erittäin kätevästi bluetootin kautta koneelle. Ehkä minä siis jatkossa saan blogiin kuviakin ahkerammin, kun piuhojen kanssa säätäminen tuntuu olevan ylitsepääsemätöntä. Samalla valitettavasti kuvien laatu huononee reilusti, niin kuin yllä näkee.

Nyt kommentteja kehiin kiitos!

Lukijapanelissa on useita tunnustaneita lukijoita ja tilastojen mukaan täällä vierailee myös säännöllisen epäsäännöllisesti muitakin. Nyt haluankin tehdä pienen gallupin siitä, että minkä takia itse kukin tänne eksyy. Ja mitä haluaisitte jatkossa lukea blogistani.

Olen nimittäin viime aikoina miettinyt että mitä kaikkea tänne blogiini upottaisin sujuvasti, pelkillä käsitöillä kun tämä ei tunnu elävän kovinkaan vauhdikasta elämää. Ja osa lukijoista kun on kuitenkin sellaisia, joiden epäilen tulleen tänne lasten kuulumisten tai kaksosuudesta lukemisen perässä. Päätökseni olen siis jo jotakuinkin tehnyt ja aion siis jatkossa kirjoitella ehkä hiukan enemmän myös meidän elämästä ja omista pohdinnoistani, mutta olisi enemmän kuin mielenkiintoista kuulla mitä te lukijat haluaisitte täältä lukea, tai onko teitä ylipäätänsä täällä vielä hiljaisen postaustahdin ansiosta!

Kiitän jo kovasti etukäteen kommenteista ja toivon että jos et muuta kiireiltäsi ehdi kirjoittamaan niin huikkaa edes "HEP" niin tiedän että täällä joku yhä käy :)

Selvisin!

Ehkä nipin napin, mutta hengissä ollaan! Ja uskon että olen vielä iltapäivälläkin kun mies palaa yli viikon työreissulta! Toissapäivänä teki jo tiukkaa ja kun eilen mies kertoi etteivät tulekaan vielä kotiin, purin jo hammasta melkoisesti. Mutta tänään vihdoin tulee, uskon että ikävä on ollut kova kaikilla. Toivottavasti vaan pienet ei ole isiä alkaneet vierastaa, siinä se olisikin. Mutta ainakin puhelimessa tyttöä kovasti naurattaa isin ääni, poika söisi mielummin koko puhelimen. Käsityörintamalla on siis ollut kovin hiljaista, kun kaikki aika on mennyt hengissä selviämiseen. Yöt on olleet aika vilkkaita, eikä päivisinkään ole itse ehtinyt nukkua vaikka lapset olisi nukkuneetkin, kotityötkin kun on jossain vaiheessa tehtävä. Koville on ottanut, mutta hyvin on nostanut arvostusta toista kohtaan kun on huomannut entistä paremmin että kyllä meillä mieskin osallistuu arjen pyörittämiseen normaalisti melkoisesti! 

Vaikka eräänlaista käsityötä tämä viikko onkin ollut, niin kovasti olisi motivaatiota oikeisiin käsitöihinkin. Ja koska piristyin kummasti miehen ilmoituksesta että tulee kotiin, voisin ruuan (no joo, myönnetään, pakastepizzan) jälkeen kipaista alakertaan ompelemaan muutaman sauman jos lapset vaan vielä silloin nukkuvat. Alkaa jo hirvittää että tekeillä olevat bodyt ja housut ehtivät jäädä pieneksi ennen valmistumistaan ja sekös harmittaisi. Onneksi sentään lähipiiriin on keväällä tulossa taas uusia tulokkaita, joten käyttämättä tuskin jäävät silti :)

Loppuun on vielä kommentoitava, että todellakin nostan hattua yksinhuoltajille. Uskon että arki ei olisi aivan näin kamalaa jos sitä olisi yksin tottunut pyörittämään ja tietäisi ettei vaihtoehtoja juuri ole, mutta tuskin se aina herkkua siltikään on. Jaksamista siis kovasti heille jotka tämän rumban pyörittävät päivästä toiseen, taitavat olla arjen supersankareita ;)

Syksy tuli

 Kyllä ne vastusti, mutta nyt ne on valmiit! Velouriset jumpsuitit fleesevuorilla. Olisivat voineet olla isommatkin, mutta toisaalta tarkoituskin oli tehdä vaan tälle syksylle haalarit, ensi keväänä on sitten jo jotain muuta päällä.

Tämän idean sain Pinterestistä ja pakkohan se oli kokeilla. Ei nuo nauhat IKEAn pesulappuja voita, mutta kyllähän noitakin näyttää voivan hypistellä. Jaloissa on paistopussia täytteenä ja rapisutettavana.

Meidän päivä

Tänään tulee lapsilla täyteen puoli vuotta elettyä elämää. Sen kunniaksi ajattelin kirjoittaa ylös tämän päivän päivärytmin ihan omankin mielenkiinnon vuoksi, päivällä kun sitä ei ehdi normaalisti sen kummemmin miettimään.

7.00. Poika herää meidän välistä ja pyydän miestä tuomaan maidon. Mies lähtee kahdeksaksi kouluun ja me jäämme pojan kanssa vielä nukkumaan.

8.00. Lastenhuoneesta kuuluu juttelua, haen tytönkin meidän sänkyyn ja jatkan itse torkkumista.

8.30. Herää myös poika ja loikoilemme sängyssä. Tämä on ehkä paras hetki päivästä kun molemmat lapset hymyilevät ja juttelevat, eikä meillä ole kiire minnekään.

9.00. Kannan lapset yläkertaan, vaihdan vaipat (...löydän myös päivän ensimmäisen kakan...) ja annan lapsille aamumaidot.

9.50. Huomasin olevani myöhässä aamulenkiltä kun kitinä ja huuto alkoi. Muksut vaunuihin ja kohti kirjastoa. Juuri ennen kirjastoa nukahti tyttö, kirjastossa aikansa katseltuaan poika.

11.00. Takaisin kotona. Vaunujen pysähtyessä poika herää välittömästi ja tällä kertaa tyttökin herää pojan huuteluihin. Otan lapsille soseet sulamaan ja kuunnellaan kirjatosta lainaamaani PMMP:n Puuhevonen levyä.

11.30. Lapset harjoittelee istumista uusissa syöttötuoleissaan ja syö samalla bataatti-porkkana-possusosetta. Sittereissä otetaan vielä maitoa päälle. Vaihdetaan soittimeen Vauvan vaaka -levy (pojan ehdoton suosikki!) ja lapset katsoo kiinnostuneena kun äiti syö ja tekee kakkuun kiilteen päälle.

12.15. Vaipan vaihto (päivän toinen kakka). Keittiöhommat jatkuu.

12.40. Maitohuikka ennen unia. 

12.55. Vaunuissa on hiljaista ainakin toistaiseksi. Tänään mennään siitä mistä aita on jo kaatunut ja poikkeuksellisesti annoin pojalle pullon vaunuihin kun tämä vain huusi eikä rauhoittunut. Pullo tekee ihmeitä.

13.00. Käyn hakemassa pullon pois ja laitan tytölle tutin. Molemmat nukahtavat.

13.22. Itkua. Tutti pojalle ja unet taitaa jatkua.

13.27. Poika taas, hytkyttelen vaunuja hetken.

13.37. Sama jatkuu.

13.41. ...äitin oma aika?

13.43. Luovutan. Poika pois vaunuista, johan sitä nukuttiinkin.

14.30. Tyttökin herää unilta. Tyttö naureskelee viltillä ja tutkii leluja, poika vuoroin kitisee ja nauraa. Mutta en minä väsynyt ole!

14.45. Mies tulee kotiin.

15.00. Välipala, mustikka-vadelma sose puoliksi.

15.50. Tyttö haisee. Onneksi isi on kotona ja äiti välttyy pyllyn pesulta tällä kertaa.

16.00. Yritetään käydä päiväunille. Poika nukahtaakin lopulta äidin kainaloon, mutta tyttö ei.

17.00. Poika herää reilun puolen tunnin päiväunilta. Pojan nukkuessa minun veli perheineen on tullut kylään ja lapset tutustuvat serkkupoikaan leikkimatolla.

17.50. Huomaa että päiväunet ei ole olleet riittävät. Kitinää ja huutoa. Syödään iltapuuro, tai oikeastaan poika syö sillä sisko on jo liian väsynyt.

18.20. Isi vaihtaa tytön vaipan ja laittaa yökkärin päälle, minä annan maidon, joka nyt jo vähän maistuukin.

18.30. Isi hoitaa myös pojan iltatoimet ja vie tytön nukkumaan samalla kun äiti jää antamaan pojalle maitoa.

18.55. Tyttö nukkuu jo ja poikakin viedään omaan sänkyyn vaipanvaihdon (kyllä, jälleen kakka!) jälkeen.

19.00. Poika vielä juttelee sängyssään, mutta on selkeästi aivan väsynyt.

19.15. Hiljaisuus. 

19.20. Se siitä hiljaisuudesta. Poika aloittaa kitinän ja isi käy laittamassa tuttia.

19.30. Äiti käy kääntämässä pojan kyljelleen ja hiljaisuus laskeutuu vihdoin kunnolla.

Tässä meidän tämä päivä. Jokseenkin normaali päivä, tosin tyttö yleensä nukkuu pidemmät päiväunet (josta johtuen nukkumaan menokin on yleensä 19.30-20 välillä). Poika on keksinyt pienten tirsojen piristävyyden eikä siis kovinkaan usein nuku tuntia pidempään, harvoin sitäkään. Yötkin on yhtä kukkumista, poika on nyt muutaman yön nukkunut taas meidän välissä ja näin olen itsekin saanut nukuttua edes hiukan enemmän, joka kitinän takia kun ei tarvitse nousta ylös. Maitoa ei yöllä tarvita, mutta tutin laittajaa ja selälleen kääntäjää sitäkin enemmän (tai vaikka juttukaveria!). Runsasunisen alun jälkeen pudotus on ollut melkoinen tähän nykyiseen unitilanteeseen... Ehkä vielä joskus minäkin taas nukun kokonaisia öitä. Öistä en siis voi enempää sanoa kuin että heräillään joko usein tai ei niin usein. Väsymys on tehnyt tehtävänsä ja en osaa sanoa montako kertaa öisin heräilen, riittävästi tai jopa vähän liikaa on minun vastaukseni.

Nyt jatkamaan ompeluita kun vauhtiin on päästy. Ehkä jo huomenna lapset puetaan uusiin syyshaalareihin :)

Omille ja vieraille

Sain eräs perjantai-ilta päähäni, että seuraavan päivän reissuun pitää saada lapsille uudet bodyt. Niinpä ompelukone surisemaan ja tässä tulos (anteeksi kuvat, bodyt tuli pyykistä kuvattaviksi kun aikaisemmin ne unohdin kuvata ja ovat siis aivan rypyssä).
 

Tytölle tei jälleen bodymekon Ottobren bodyn pohjalta loput omalla kädellä muokattuna. Tästä tulikin heti lemppari. Nimesin tämän myö minitissikseksi, sillä malli muistuttaa paljon tissistä.

Pojalle kaavan mukainen tähtibody, joka taas ei onnistunut ollenkaan niin hyvin. On hieman liian tiukka ja muutenkin malli on epäsopiva meidän poitsun ruumiinrakenteelle.

Paikallinen fb-ompeluryhmä järjesti hyväntekeväisyyskampanjan, jonka tarkoituksena oli ommella kaikille seudun joulukuussa syntyville vauvoille tumput. Tässä oma panokseni kyseiseen kampanjaan, tumppuja on nyt jo niin paljon että luultavasti tammikuun vauvatkin saavat omansa :)

Keskeneräisten loppuunsaattamista ja uusiokäyttöä

Olen joskus paaaljon aikaisemmin esitellyt nämä tumput "ei mennyt niin kuin strömsössä" otsikon alla. Tein toiseen vuorin valehtelematta ainakin viisi kertaa, mutta vihdoin se löysi tiensä paikoilleen ja mikä tärkeintä, oikeinpäin! Ja minä kyllä tykkään. Voi olla että tumput ei meillä pääse käyttöön, sillä ne ovat luultavasti liian pienet meidän lapsille, mutta ehkä teen omille isommat. Kaipa nämäkin tiensä käyttöön vielä johonkin löytää. Tai jos ei, niin ovatpahan muistuttamassa kuinka hankalaa ajattelu joskus voi olla!

Nämä housut puolestaan ovat marinoituneet tovin kangaskaapissani ilman resoreita (nuo kuvassa näkyvät ruudut siis kangaskaappini korista painautuneet...). Niin pitkän tovin, että käyttäjä on ehtinyt kasvaa jo reilusti yli näistä. Nyt sain tämän suuren suuren homman tehtyä ja housut odottavat laatikossa meidän pojan kasvamista.

Meillä on ollut huutava pula yökkäreistä, joten päädyin kokeileaan Ottobren potkuhousukaavaa ilman teräosia äitini vanhaan yöpaitaan. Tekele on todellakin tekele, nepitkin loppuivat kesken ja siksi lahkeissa punaiset nepit sinisten jatkona. Päättelin kuitenkin, etteivät lapset vielä valita asiasta ja äitiäkään ei häiritse kun kerran yökkäriä harvemmin ihmisten ilmoilla pidetään.

Taakse jäi hauskasti nalle, joka oli alkuperäisessä paidassa edessä.

Hijaisuuden loppu

Hiljaista on blogin puolella ollut, mutta jospa siihen tulisi nyt loppu. Paljon on tullut tehtyä käsitöitä, mutta kuten kerroin jo aikaisemmin, kamera ja tietokone ei ole oleet yhteistyökykyisiä, joten kuvia en ole saanut koneelle. Tänään kokeilin huvikseni uudelleen siirtää kuvia läppärille ja kas, tänään se onnistuikin. Lisäksi kone yllätti ja sain ladattua myös photoscapen, joten nyt on taas kuvia. Jospa niitä siis hiljalleen tänne lisäilisi.

Ruokailu on tullut meillä kovin ajankohtaiseksi aiheeksi kun saimme neuvolasta käskyn aloittaa kiinteiden maistelu.

Tällä mentiin alku ja suosikkien joukossa tämä on yhä!

 Ensimmäisten maisteltavien joukossa oli bataatti ja kesäkurpitsa. Ne maistuu nykyään lapsille jo hyvin, eikä kuvassa näkyvä lautanen riitä enää millään. Olenkin havainnut soseiden keittelyn olevan melko taloudellista puuhaa, sillä valmissoseet veisivät kuukausibudjetista melkoisen osan, etenkin kun on kaksi nälkäistä suuta ruokittavana!

Pakastimen sisältö on nykyään hyvin yksipuolista.

Kiitos äitini, on meillä pakastimessa melkoiset satsit eri vihanneksina soseutettuna. Ja hyvä niin, melkoiset määrät niiä tarvitaankin! Keksimme pakastaa soseet tuttipulloihin tarkoitettuihin pusseihin (niitä sattui kaapissa olemaan turhanpanttina) ja nuo ovatkin meillä käteviä! Koska lapsia on kaksi, jääpalamuotteihin pakastettuna soseet on turhan pieniä annoksia ja niitä menisi koko levyllinen kerralla. Nyt otan usein kokonaisen pussin bataattia ja sotken siihen puolikkaan pussin jotain muuta. Joskin tuokin määrä alkaa välillä loppua kesken, eli kohta siirryn sotkemaan kaksi pussia kokonaan lautaselle.

Ja koska ruokatouhut on sotkuista puuhaa, piti pahimpaan hätään ommella ruokalappuja (älkää välittäkö ryppyisistä lapuista, käytössä rähjääntyy...). Näitä pitäisikin tehdä vielä lisää, sillä käytön jälkeisen huuhtelun lisäksi nuo on aika ajoin pyöräytettävä pesukoneessa puhdistautumassa.

Jumpsuit

Olen joskus sanonut, niin kuin moni muukin, että meille ei jumpsuitteja tule. Ja niin kuin moni muukin, pyörsin sanani vihoviimein (en tosin luojan kiitos itseni kohdalla!). Ensin meille kotiutui kaupasta pojalle kylmien kelien college-haalari, tarkoituksena käyttää ulkona kun kesää ei näy eikä kuulu pyydöistä huolimatta. Tämä osottautuikin käteväksi ja pitihän sitä tasapuolisuuden nimissä tytöllekin sellainen saada. Kaupoissa kierreltyäni muistin tämän kankaan kun sopivaa ei etsinnöistä huolimatta löytynyt. Ostin raidallisen velourin raskauden loppuvaiheissa mielessä juurikin kokohaalari tytölle. Ja sellaiseen se näköjään lopulta päätyikin!

Kaava löytyy uusimmasta Ottobresta, tein 68cm koolla ilman saumavaroja, lahkeita ja hihoja hieman pidentäen. Ja aika hyvä tuli, vielä on kasvuvaraa, mutta voi käyttää noinkin. Huppu tosin ilman saumavarojakin tuntuu valtavalle! Haalariin olen enemmän kuin tyytyväinen, ainut mietityttävä asia on tuo vetoketju. Se kupruilee ja kanttaukset sen ympärillä eivät todellakaan kestä tarkempaa tutkimista. Täytyy kai yrittää googlettaa ohjeita vetoketjun kiinnittämiseen tälla tavalla jos vielä uutta haalaria käyn rakentamaan. Tai ehkä seuraava versio tehdäänkin neppareilla...

Nyt haaveena olisi ommella molemmille kyseiset haalarit vuorillisina syksyn kylmiä ajatellen. Saas nähdä uskallanko käydä hommiin ilman tarkempia ohjeita, harvoin kun olen ommellut mitään vuorilla.

Lahjuksia ja huono äiti -tunnustus.

Monikkoperheisiin lähetetään pieni (tai suurempikin) tuotepaketti muutamalta firmalta kun heihin ottaa yhteyttä.

Virallisesti kai Semper lähettää paketin vain kolmosperheille, mutta kun laitoin sähköpostin asiakaspalveluun, ei mennyt kuin hetki ja sain vastauksen, jossa onnittelivat ja kertoivat lähettävänsä meille paketin. Se sisälsi kahdet aterimet ja kaksi pakettia riisipuuroa.

Nestle-Bona taas muisti meitä lähettämällä 24 purkkia Pilttiä (aina kaksi purkkia samaa makua) ja paketin banaani-vadelmapuuroa. Kyllä oli iloinen yllätys kun postista hain molemmat paketit samana päivänä :)

Kiinteitä meillä ei vielä ole alettu maistella, mutta eiköhän niihinkin kohta siirrytä. Poika alkaa olla jo niin iso, että aikaisemmin yönsä hyvin (=lähes kokonaan) nukkunut lapsi alkaa nykyään heräillä syömään jo aamuyöllä. Ei taida maito enää pitää nälkää loitolla koko yötä. Ja onhan se siskollekin samalla annettava tasapuolisuuden nimissä ;)

Ja nyt siihen tunnustukseen. Minä(kin) saan varmasti jonkun mielestä "vuoden paska mutsi" -palkinnon, sillä meillä on nyt siirrytty lähes kokonaan korvikkeeseen vaikka maito olisikin riittänyt. Minusta alkoi tuntua sille, että en vaan yksinkertaisesti jaksa enää olla kokonaan vastuussa lasten ruokailuista (on muuten aikamoinen helpotus minulle kun mieskin voi lapsia syöttää!) ja paljon vauvojen kanssa liikkuvana koen pullon olevan helpompi tapa ruokkia nälkäinen lapsi julkisilla paikoilla. Minä kun en ole yhtään julkinen imettäjä -tyyppiä. ...ja arvatkaapa kuinka monta kertaa lastenhoitohuoneen ovea nyitään sillä aikaa kun imetät lapsen...? ...ja mikä on luku jos imetät kaksi lasta!? Tiedän, sen ei pitäisi antaa vaikuttaa, mutta ei se oloa kovin rennoksikaan tee. Lähestyvät ruokailuharjoitukset kiinteiden kanssa alkoi myös kummitella mielessäni, enhän minä ehdi tehdä mitään muuta kuin syöttää lapsia jos ensin harjoitellaan soseilla ja päälle vielä imetän lapset vuoronperään! Lähes lopullisen pisteen imetykselle antoi vuorokausi ilman lapsia. Unohdin nimittäin rintapumpusta yhden osan kotiin matkalle lähtiessä ja jouduin reissun ajan lypsämään käsin helpotusta olooni. Ja vaikka lypsinkin melko useasti, ei maidon määrä varmastikaan päätä huimannut normaaliin verrattuna. Joten kotiin tultuani olen suosiolla jättänyt imettämiset vain niihin hetkiin kun rintavarustuksessa siltä tuntuu - siitäkin huolimatta että maidon tuloa olisi luultavasti helposti voinut vielä lisätä ainakin jonkin verran. Nyt mennään näin, imetän ehkä vain pari kertaa päivässä ja vastineeksi kannan kaupasta selkä vääränä korviketta kotiin. Luultavasti nämä parikin imetyskertaa jäävät pian kokonaan pois, sillä tuskin maitoa kauaa tällä tahdilla tulee. Mutta itseäni en ala syyllistämään, jokainen tekee niin kuin parhaaksi kokee ja minä koen näin. Helpotus on ollut minulle henkisesti melkoinen ja kuitenkin ensimmäiset neljä kuukautta lapseni pärjäsivät hyvin lähes täysimetyksellä, ainakin se on luonut hyvän pohjan vastustuskyvylle.

EDIT: Muutin kommenttiasetuksiani kun huomasin että sanavahvistus on päällä. Nyt sitä ei enää pitäisi tulla, mutta nykyään tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua. Eipähän ainakaan jää yksikään kommentti jatkossa huomaamatta.

Kummitytölle

Hyvää nimipäivää Sara! :)

Kun posti kolahti laatikkoon, oli tyttö onnessaan todennut olevansa "plinsessa". Ja monta päivää oli kuulemma kerrottu kortti kädessä et "miun kummin koltti" <3 Taisi siis olla mieluinen lahja! Kaava Ottobren Mail Express hieman pidennettynä ja kavennettuna. Ja värit ovat kyllä kirkkaan pinkki ja punainen, kuva vääristää melkoisesti.

Vihdoin ne bodyt

Suomen kesä... Syyttäkää sitä kuvan huonosta valosta ja niin ollen kuvan epäonnistumisesta. Mutta tässä sentään ne kauan sitten ompelemani bodyt. Pöllökangas ei soveltunut bodyyn vaan se menetti muotonsa heti ensimmäisessä pesussa, mutta loppukangas on jo leikattuna peittoja varten, luulen että siihen tarkoitukseen sopii hyvin. Tähtikankaasta taas en koskaan oikein tykännyt, mutta vaatteessa se onkin yllättävän kiva. Ja tuo mekkobody malliltaan taas on aivan mahtava, ei vilku neidin napa ja silti saa olla rinsessa! Katkaisin vaan tavallisen bodyn poikki ja lisäsin saumaan suorakaitaleesta rypytetyn helman. Näitä täytyy tehdä lisää!

Tänään on kokeilujen yö, siirrettiin poikakin nukkumaan siskon kanssa lastenhuoneeseen, saas nähdä miten nukuttaa (ja joko huomenna pinnasänky siirtyy takaisin meidän huoneeseen). Niin äitiä kuin poikaa. Nukahtaminen pojan osalta oli hieman takkuista uuden ympäristön ja mahavaivojen takia, mutta jospa loppuyö sujuisi paremmin. Äiti taas joutuu totuttelemaan siihen, että enää ei kukaan tuhise pinnasängyssään äidin vieressä. Nytkö ne äitin vauvat jo kasvoivat isoiksi? :'(  Meille ei mahdu makuuhuoneeseen kahta pinnasänkyä ja katson kuitenkin tärkeäksi lasten tottumisen toistensa ääniin myös yöllä niin, ettei kaikkiin toisen itkuihin herätä. Eli vaihtoehtoina on ainoastaan tämä. Tyttöhän on nukkunut jo pidemmän aikaa omassa huoneessa, sillä ilman yöheräämisiä tämä on ollut helppoa. Katsotaan josko pojankin (aamu)yöheräämiset jäisi näin pikkuhiljaa pois. Ei sillä, tyytyväinen olen nykyiseenkin rytmiin, hiljaista kun tulee lähes poikkeuksetta kahdeksalta ja poika herää syömään joskus viiden ja seitsemän väliin ja jatkaa sitten vielä unia useimmiten siihen saakka kun tyttö herää puolen yhdeksän maissa syömään.

10 asiaa joista tule iloiseksi

Törmäsin blogeja kierrellessäni listaan, johon blogisti oli kirjannut kymmenen isoa tai pientä asiaa, jotka tällä hetkellä saavat kirjoittajan iloiseksi. Päätin tarttua aiheeseen, vaikka koenkin elämän olevan tällä hetkellä varsin mukavaa ja olen siihen kaiken kaikkiaan hyvin tyytyväinen. Mutta ei kai sitä koskaan voi liian mukavaksi saada? :)

- Se suurin: Lapset. Jaksan jatkuvasti olla onnellinen siitä, että meille on tämä mahdollisuus suotu kaikkien niiden itkujen jälkeen. Heidän ilot ja surut, hymyt ja itkut. Ja vielä tuplana. Rakastan heitä niin kovasti!

- Päiväkahvi mieheltä äitienpäivänä saadusta mukista.

- Onnistumisen ilo käsitöiden valmistuessa.

- Auringon pilkistys pilviverhon takaa.

- Miehen ystävällinen avun tarjous.

- Ventovieraiden ihmisten hyväntuuliset juttelut kesken kävelylenkin.

- Oma/miehen kanssa vietetty yhteinen aika illalla kun lapset nukkuu.

- Postin mukana tullut kiva yllätys, oli se sitten itse tilaamasi lehti, paketti tai vaikka hyvä tarjous mainoksessa!

- Ystävien tapaaminen kaupungilla.

- Kesäillat auringon laskiessa (...tai tänä kesänä useammin kesäillan tuoksu sateen jälkeen).

Suosittelen ehdottomasti miettimään elämän pieniä iloja vaikka elämäänsä ei olisikaan kovin tyytyväinen syystä tai toisesta (ja erityisesti silloin!). Kummasti tulee valoa elämään kun muistaa ettei kaikki nyt niin huonosti olekaan :)

Pohdintaa vanhemmuuden odotuksista.

Nyt siis pelkistä käsitöistä kiinnostuneet voivat hypätä suoraan tämän postauksen yli.

 

Tiipi heitti jo jonkin aikaa sitten ilmoille idean kirjoittaa vanhemmuuden yllätyksistä, niin positiivisista kuin negatiiviista. Ja samalla voi pohtia myös mihin olemme osanneet varautua hyvin.

 Olen aihetta nyt pyöritellyt päässäni pidemmän aikaa ja muutamia asioita on tullutkin mieleeni. Nyt kun vaan muistaisin kaikki! Mutta yritetän.

Positiivisia yllätyksiä on ollut mielestäni helpompi keksiä. Kiitos meidän rauhallisten lapsien, odotusaikana heitetyt vitsit mm. siitä kuinka "meidän lapset vaan nukkuu" ja "ei itke koskaan" onkin osoittautuneet melko todenmukaisiksi. Lapset todellakin nukkuvat hyvin, eikä äiti näin ollen ole ollut ollenkaan niin väsynyt kun mitä odotusvaiheessa pelkäsi (joskin äiti selviääkin paljon vähemmillä unilla kuin koskaan!). Lähes alusta saakka olemme selvinneet yöt yhdellä ainoalla herätyksellä ja silloinkin olen joutunut syöttämään ainoastaan pojan. Tyttö on nukkunut heti ensimmäisten viikkojen jälkeen (jolloin tosin myös satunnaisesti nukkui pitkiä unia) lähes poikkeuksetta yöt putkeen ja nykyään unijaksot ovat normaalisti jo 12h/yö. Poikakin on alkanut ottaa siskoa kiinni ja viime viikolla oli jo öitä kun en herännyt kertaakaan syöttämään lapsia. Unirytmin aikaistuessa (kahdeksalta yöunille) poika on alkanut taas heräillä aamuyöstä, mutta viime yönäkin pelkkä tutin antaminen auttoi ja unet jatkuivat seitsemään asti syömättä. Ja tämän syönnin jälkeen nukuttiinkin taas ;) Odotusaikana kuvittelin meidän rytmittävän lapset välittömästi samaan rytmiin niin kuin monet kaksosten vanhemmat sanoivat olleen tärkeää. Heti alussa jo kuitenkin huomasimme, että meidän lapset ovat niin kaukana toistensa rytmeistä, että on turha edes yrittää asiaa vielä. Lapset kun vielä ovat niin sikeäunisiakin, ettei syömisestä tullut herätettynä mitään vaan nukkuivat sitten rinnalla. Yritetään sitten uudelleen kun kiinteät ovat kuvioissa ja päiväunien paikka on selkeämpi.

Turhia itkuja ei meillä ole myöskään nähty, vaan jos lapset itkevät, on siihen aina syy. Poika raivostuu helpommin, esimerkiksi ruokaa ei voi odottaa raivoamatta jos huomaa olevansa nälkäinen. Alussa vatsavaivat huudattivat etenkin tyttöä, mutta niistäkin selvittiiin hyvin Cuplatonin ja rauhoittelun avulla, äkkiä itse oppi miten tytön saa helposti nukahtamaan vatsanväännöistä huolimatta. Muita itkuja meillä ei paljon kuulukaan ja tyttö itkee nälkäänsäkin vain äärimmäisessä hädässä. Hän päästää ilmoille yleensä muutaman parkaisun ja jää odottamaan josko joku huomaisi hänen hätänsä. Jos mitään ei tapahdu, sama toistuu useamman kerran ennen kuin kunnon parkuminen alkaa. Itkuhälyttimistäkään ei usein tytön kohdalla ole hyötyä, sillä neiti herättyään katselee ympärilleen ja jossain kohtaa käy juttelemaan ja naureskelemaan. Tämän voi sitten kuulla jo hälyttimistäkin ja tietää neidin heränneen, jos ei ole sattunut kurkistamaan aikaisemmin vaunuihin.

Hyvin olen mielestäni osannut varautua lapsien itkuihin, sillä kahden vauvan kanssa itkuilta ei voi välttyä. Selvähän se on, että nälkä iskee samaan aikaan ja silloin äiti ei voi yksin ollessaan muuta tehdä kun antaa toisen huutaa sillä välin kun toinen syö (näin pieni kun ei sanallisella lohdutuksella yleensä hiljene). Tandemimetyksestä en innostunut vaikka sitä alkuun kokeilinkin. Meillä lapset syövät niin reippaasti, ettei molempien syöttämiseen yhteensä mene kuin parikymmentä minuuttia, yhtaikaa syöttäessä kuluu yleensä vähintään sama aika kun ihmettelevät toisiaan eivätkä keskity syömiseen. Autossakin poika välillä hermostuu, mutta lyhyillä matkoilla ei pysähdyksiä sen takia tule, sillä muuten saisimme olla pysäyksissä jokaisen bussipysäkin kohdalla. Lohdutetaan kyllä ja annetaan tuttia, mutta useimmiten meidän "hepuli Hermanni" ei tästä hiljene vaan itku jatkuu juuri niin kauan kun herra jaksaa tai pääsee pois kaukalosta. Onneksi autoraivareita on aika harvoin kumminkin. Pitkillä matkoilla pysähdellään sitten enemmän lasten tahtiin, vaikka onneksi auto usein nukuttaa tehokkaasti ja huutoja ei paljon tule. Itkua on siis silti tässä perheessä välillä kestettävä!

Yksi negatiivinen, vaikka tavallaan myös positiivinen asia on lapsien riippuvaisuus minuun. On ihana tietää että olen lapsilleni se tärkein ihminen maailmassa, ja vain minä kelpaan suurimman hädän koittaessa. Asiassa on kuitenkin myös negatiivinen puoli, sillä isä kokee väkisinkin olevansa "huonompi" kun lapsi ei rauhoitu hänen sylissään vaan kaipaa minua rauhoittajakseen. Ja vaikka kuinka selität lasten tuntevan äidin liikkeet ja elimistön äänet ja rauhoittuvan siksi paremmin äidin syliin, jää isää asia kaivertamaan. Tämä oli etenkin aluksi meille vanhemmille (ja etenkin isälle) kova pala, mutta nyt asiaa selittää myös se, että minä vietän lasten kanssa huomattavasti eniten aikaa miehen ollessa töissä ja olen tämänkin takia lapsille se tutuin ja turvallisin ihminen. Isä kuitenkin viettää lasten kanssa paljon aikaa ja lasten hieman kasvaessa hänestä tulee varmasti tasavertainen turvallinen aikuinen niin kuin minäkin olen. Ja kyllä sen jo nyt huomaa että isin syli on silti parempi kuin esimerkiksi mummon syli, vaikka siinäkin sylissä paljon ollaan!

Koska äiti on usein lapsilleen näin alussa se tärkein ihminen, on meillä tullut haasteeksi myös isän yksin jääminen lasten kanssa. Pieniä aikoja (kauppareissuja yms.) isä on usein lasten kanssa kotona ja ne sujuvatkin hyvin. Jos jostain syystä toinen lapsista on kuitenkin itkuinen ja olen pois hieman pidempään, on täällä usein minun kotiin tullessa vastassa yksi savuava mies ja pari huutavaa lasta. Miehen hermot kun eivät kestä läheskään yhtä hyvin lapsen itkua kuin minun, ja kun mies alkaa hermostua, lapsetkin huomaavat sen ja peli on menetetty. Tämän takia itsellä ei ole oikein luottavainen olo kotonta pidemmäksi aikaa lähtiessä, vaikka mies varmasti pärjääkin lasten kanssa pääasiassa hyvin. Ei sillä, mies ei tunnu itsekään luottavan vielä taitoihinsa niin paljoa että jäisi vaikka päiväksi lasten kanssa kotiin keskenään. Täytyy siis pikkuhiljaa pidentää omia menoja, sillähän se miehen luottamus omaan osaamiseenkin samalla kasvaa kun onnistumisia tulee. Minä nimittäin tiedän että hyvin mies pärjää kun vaan saa hermonsa kestämään myös kiukun tullessa! Ja yksi asia mitä en vielä odotusaikana osannut aavistaa on se, että mies todella arvostaa minun kotona oloa ja tekee itse kotitöitä jopa enemmin kuin ennen lasten syntymää. Hän ei oleta että vain lomailen lasten kanssa kotona ja jätän tarkoituksella kotityöt tekemättä, vaan tietää ettei tämäkään varsinaista lomailua ole. Ja muistaapa hän usein sanoa ääneenkin, että ei pystyisi samaan kuin minä, vaan hän käy mielellään töissä "lepäämässä". Tämä on minulle suuri asia, sillä alkuun pelkäsin sitä ettei mies arvosta minun tämän hetkistä työtäni kotoona vaan olettaa minun tekevän myös kaikki kotityöt kotona ollessani. Ja yleensä ensimmäinen kysymys töistä tullessa on, että tarvitseeko vaippoja vaihtaa ja milloin lapset ovat syöneet! <3

Vieläkin olen varma siitä, ettei kaksi lasta mene siinä kuin yksikin, mutta tiedän joissain yhden lapsen perheissä olevan varmasti rankempaa koliikki-itkuineen (tms.) kuin meillä kahden tyytyväisen lapsen kanssa. Meillä perushoitoa riittää, mutta mikäs sitä on tehdessä kun palkaksi saa kaksinverroin iloa ja naurua!

Toki ymmärrän ettei kaikki välttämättä jatku ikuisesti näin ruusuisena, mutta olen tyytyväinen tähän hetkeen ja murehdin sitten kun aika on. Turha pilata tätä hetkeä kun kaikki sujuu helposti, ladataan nyt akkuja mahdollisia rankkoja aikoja varten :)

On täällä jotain ommeltukin! ...tissiksiä nyt ainakin...

Tosiaan, ompelukone on kyllä surissut mutta tietokone on ottanut lopputilin ainakin kameran kanssa tehtävästä yhteistyöstä (sammuu kun laitan kameran kiinni koneeseen!), joten kuvat pitää tulla laittamaan alakerran koneelle. Tarkoittaa siis sitä, ettei päivisin sitä ole mahdollista tehdä, lapsia kun ei jaksa alas kantaa sitä varten. Ja illalla ei vaan saa aikaiseksi. Mutta nyt sentään jotain. 

Facebookin ompeluelämää -ryhmässä on "tissitunika" villitys (alkuperäinen kaava on piirretty me&i:n tunikasta ja kaavaa piirrellään ryhmässä aina muutama eteenpäin kun se on saatu) ja lopulta minäkin annoin periksi. Ja kyllä kannatti! Tämä violetti on kaavojen kokeiluversio, ja luultavasti tulee käyttöön ainakin yökkärinä jos ei muuten. Väri ei ihan ole minua, joten siksi uskalsin tämän koevedoksen tehdä tästä Michas Stoffecken ylläristä tulleesta kankaasta.

Tämä eilen valmistunut onnistui jo niin hyvin, että varmasti päätyy käyttöön! Imetyksenkin kannalta mekko on loistava, sillä kanttaukset on resoria ja noita tissin yli meneviä "lipareita" ei ole ommeltu kiinni. Vähän tein muutoksia alkuperäiseen kaavaan (vyötärökaitaletta lyhensin melko reilulla kädellä ja yläkappaleita pidensin muutaman sentin) että sain istumaan itselle paremmin, mutta lopputulokseen olen todellakin enemmän kuin tyytyväinen. Näitä tulee lisää! Suunnitteilla on jo hihaton versio, mutta kangasta on odotettava vielä tovi, sillä tilaamani kangas oli ilmeisesti kuljetuksessa vioittunut ja nyt odottelen uutta saapuvaksi.

Kaikkia ompeluksia en vieläkään ole saanut kuvatuksi, liekö jäävät jo bodytkin pois käytöstä ennen kuin äiti onnistuu niitä kuvaamaan. Pieniä bodyja meillä nykyään tuleekin, sillä sitä vauhtia lapset kasvaa! Tänään käytiin 3kk neuvolassa ja poika oli piirun verran alle 7kg ja tyttö kilon vähemmän. Keskikäyrillä kuulemma mennään ja kasvun perusteella kiirettä kiinteisiin ei ole. Katsotaan siis millon äidin kärsivällisyys riittää soseella leikkimiseen, maidon kanssa kun pääsee niin helpolla ;)

Pienet suuret vauvat ja samistelua

Kyllä meillä välillä samistellaankin, vaikka yleensä vaatteet päällä määräytyvät sillä perusteella mitkä ovat puhtaana. Sain idean virkattuihin lippiksiin Maiskun käsistä -blogista ja pakkohan sitä oli kokeilla, joskin ohjeiden lukeminen taisi unohtua ;) Mutta ihan käypiä lätsiä tuli, hieman isoja vaan. Mutta pää ja vauvat kasvavat niin hurjaa vauhtia, että kyllä nuokin käyttöön pääsevät tänä kesänä taii viimeistään syksyllä.

Neiti poseeraa.

Poitsulla taas tuntui olevan juttuja kirahville.

Nyt täällä valmistaudutaan henkisesti reissuun kun juhannuksen jälkeen suuntaamme lasten ja mummon kanssa kohti Tukholmaa. Saas nähdä miten reissu kahden pienen vauvan ja tuplavaunujen kanssa sujuu! :) Vinkkejä vauvojen kanssa reissaamisesta otetaan mieluusti vastaan!

Pieniä ompeluksia

Päivät vaan kuluu ja kohta on jo juhannus! Mihin se aika häviää? No, jotain pientä on sentään valmistunut käsitöidenkin saralla.

 

Muutamat trikoopipot ompelin omillekin lapsille jo keväämmällä kun sopivia ohuita hattuja ei tuntunut olevan. Ja vaikka tuo vihreä näyttää hurjan matalalta, niin todellisuudessa se on parhaimman mallinen päässä. Ei valu silmille, mutta peittää silti korvatkin.

Neuvolakortteihin tein kannet netistä löytämieni ohjeiden avulla.  Sininen jäi hieman löysäksi, mutta muutenkin kivan kankaan etsintä pojalle on käynnissä, tuo kun on vähän tylsä. Eli josko seuraavat olisi sopivammat kooltaankin! :)

Tämä muistikirja kansineen lähti ystävälleni pieneksi muistamiseksi valmistumisen kunniaksi. Suunnattomasti jäi häiritsemään keskimmäisen kankaan ruttu, jota en saanut edes silitysraudalla suoraksi. Mutta toivottavasti ei käyttöä kuitenkaan haittaa :)

Täällä ollaan vielä!

Hengissä ollaan vielä vaikkei mitään kuulukaan! Vaikka voisi kuvitella että meillä pitää kiirettä kahden pienen kanssa, olemme päässeet yllättävän helpolla (koputtaa puuta). Siksi tämä äiti on myös ehtinyt ommella. Jotenkin kuvien saaminen tänne on kuitenkin ollut mukamas taas niin hankalaa. Osa tuotoksista on yhä kameralla ja yksi itselleni ompelema mekko lähtikin jo äitini matkaan kun sopi hänelle paremmin. Mutta ehkä saan vielä siitäkin kuvan myöhemmin.

Tässä kuitenkin jotakin.

Äitienpäivälahjat mummoille ompelin edellisenä yönä, kuka sitä nyt ajoissa aloittaisi...? On muuten tykätyt kassit, suosittelen muillekin! Kuvat siis printattu siirtopaperille ja silitetty kiinni, kassit ommeltu kaapista löytyneestä ohuesta pellavasta. Toki onnistuisi myös kaupan kangaskasseihin jos niitä vielä jostain löytyy. Ja kortit väsättiin tietysti samaan syssyyn keskellä yötä, jalanjäljet sentään painettiin jo illalla ennen lasten kylpyä!

 

 

Meidän lapsille syntyi serkkupoika pari viikkoa sitten, tässä heille lähtenyt vauvalahja. Tämäin yllättäen tehtiin viimetipassa edellisenä päivänä. Onneksi tyttö katseli äitin ompelua mielellään sitterissä vieressä samalla kun poika nukkui vaunuissa ylipitkiä päiväuniaan. Ihania lapsia kun mahdollistavat äidin harrastukset ;)

Pieniä ompeluksia ja vähän virkkaustakin

Pitää nyt äkkiä bloggailla äsken valmistuneet tekeleet, jos vaikka huomenna ei enää ehdikään.

 Ensimmäisenä Novita-lehdestä (kevät 2012) otettu ohje pöllöstä, jonka virkkasin Miami langasta. Aika kiva tuli mielestäni, pääsee varmasti lastenhuoneeseen väriä tuomaan. Kokoa on noin 30*20cm. Yllättäen kuvan laatu on taas mitä on ja värit ihan vääristyneet valon puutteen vuoksi.

Tytölle body + housut, molemmat kaavat Ottobresta. Ja tässä muuten nähdään miten kauan uhkaamani nappilistalakko kesti... Mutta tällä kertaa onnistuikin paremmin ja uskallan ehkä jatkossakin niitä tehdä. Korjattavaa toki vielä on, mutta suunta on oikea!

Pojalle valmistui samanlainen setti tähtikankaista.

Housujen takapuolella väriä tuomassa "pyllypaikka", josta en ideana ensin innostunut mutta valmiina onkin ihan kiva. Ainut vaan, että fiksu olisi leikannut kankaat toisinpäin ettei setit olisi muistuttanut niin paljon yöpukuja. Mutta jos tökkii liikaa, voi onneksi bodyja ja housuja käyttää erikseen. Ja äkkiäkös sitä ompelee toiset housut toisinpäin jos vaan kankaat vielä riittävät.

Tässä vielä molemmat bodyt. Nappilistan alimmainen kangas samaa kuin housujen lahkeet ja peput.

Vihdoinkin!

Yksi yö ompelin vihdoin napit villatakkiin, joka on siis ensimmäinen laatuaan. En nimittäin ole ikinä saanut yhtään villatakkia missään koossa valmiiksi ja nyt kaupan päälle tuli vielä housutkin! Ja aikaa meni villatakkiin alle vuorokausi, housut olisi valmistuneet samassa ajassa mutta lahkeista jäi moneksi viikoksi uupumaan muutama sentti kun en osannut päättää kuinka pitkiksi ne teen. Ja heti aluksi pahoittelen kuvien laatua, pimeässä ja väsyneenä ei vaan onnistu, vieläpä kakkoskameralla (järkkärikin olisi mutta se on muka hankalampi ottaa pikaisesti, hah!).

Ohje on RuttuNutulta ja itseni yllätin onnistumalla pienentämisessä melko hyvin! Oikeaa kokoa en tosin tiedä, mutta kai tuota jossain vaiheessa voidaan pitää. Housut virkkasin täysin omasta päästä kun vauhtiin pääsin, jännityksellä odotetaan että pääsen niitä kokeilemaan elävälle mallinukelle :)

 Tässä vielä yhtä onneton kuva tossuista jotka sain valmiiksi myös toiselle tulokkaalle, ohje taas täysin omasta päästä keksitty.

Pienille pientä

 Velourit joutui saksien ja ompelukoneen käsittelyyn kun näin nämä Ottobren haalarihousut ja -mekon. Todellisesta koosta en tiedä, kaavan mukaan taisivat olla reilu 60 senttisiä, mutta näyttävät olevan erikokoisia jo toisiinsa verrattuina, tytön hameenhelma kun menee housujen lahkeiden kanssa lähes tasoihin! Housuissa on tosin käännettävät resorit lahkeissa, joten niillä saa lisäpituutta (kuvassa käännetty ja näköjään ihan miten sattuu, on ne oikeasti saman pituiset ainakin melkein :D)

Tässä vielä takaa kuvattuna ja jälleen kuvaaja on näköjään kiinnittänyt huomiota asetteluun! Ehkä kukaan ei jaksa kuitenkaan pienten käyttäjien päällä ihmetellä onko joku kohta vinksahtanut vai ei...

Sitterin päivitys

Saimme miehen siskolta sitterin, joka kaipasi kipeästi päivitystä. Inhoan kaikkea vaalean haaleata ja nallekuosista lasten tarvikkeissa ja mielestäni sitteri oli aikaisemmin juurikin sitä. Lisäksi kun purin ne muutamat tarpeelliset saumat, sain huomata että yhteen viiden sentin saumaan mahtuu paljon kuivunutta kaurapuuroa!

Kuvassa siis ensin lähtötilanne, onneksi päällinen on irroitettava joten sen pohjalta piirtelin sanomalehdelle kaavat (kangas on Finlayssonin paksua puuvillaa, enkä sitä halunnut käyttää epäonnistumiseen, halvemmalla kankaalla tuskin olisi kaavoja edes tullut piirrettyä). Päätin tehdä uuden päällisen vanhan päälle, joten minun ei tarvinnut niin tarkkaan miettiä miten paljon painoa on minkäkin kohdan kestettävä.

Lopputulos on ihan siedettävä ja minusta huomattavasti mukavampi kuin lähtötilanne. Istuvuudessa on eroja selkänojan ja jalkaosan asennosta riippuen (ovat siis säädettäviä), mutta paikallaan kestää oli asento mikä hyvänsä ja sehän se on tärkeintä. Kantohihnat on vielä mietinnän alla, sillä ne on saatava kiinni alimpaan kankaaseen (tai runkoon?) kestävyyden varmistamiseksi.

Tässä vielä kuva "käytössä", tuon parempaa käyttäjää meidän taloudesta ei tällä hetkellä löytynyt ;)