Yllätysvieras

Mikä siinä onkin, että toisen ilo on harmittavan usein toisen suru vaikka kuinka yrittää ajatella ettei se ole itseltä pois?

Miehestä tuli eno viikonloppuna, samoin kun tietysti miehen veljistä jotka on 11 ja 14-vuotiaat. Molemmat nuoremmat veljet ovat liikuttavan innoissaan enoksi tulemisestaan. Iloinen perhetapahtuma siis. Itse en vaan voi mitään sille, että aina kun ajattelen asiaa, tunnen mustasukkaisuudenpuukon sydämessäni. Eikä asiaa helpota se, että minulla on huoli lapsen tulevaisuudesta. En voi olla miettimättä, että miksi tuo lapsi ei tullut meille, koska meillä olisi ollut valmiudet paljon paremmin ottaa tuo lahja vastaan. Lapsen vanhempien tilanne on kovin hankala ja epävakaa, eikä edes lapsen turvallisuus ole taattu mikäli isä on kuvioissa. Lisäksi lapsen äiti on vielä nuori, eikä alunperinkään olisi välttämättä pitänyt lasta mikäli abortti ei olisi jo ollut myöhäistä raskauden tullessa ilmi. Pelkään sitä hetkeä kun tuore äiti tajuaa yksinhuoltajan arjen olevan muutakin kuin ruusuilla tanssimista ja huvipuistovierailuja. Ei kai auta kun toivoa parasta ja auttaa minkä pystyy, siitäkin huolimatta että kiitosta tuskin tulee. Lapsi ja lapsen turvallisuus menee kuitenkin kaiken edelle.

Huomenna lähden katsomaan tätä pientä ihmettä mikäli äiti ja poika pääsevät kotiin. Vauvakuume siis tuskin helpottaa tässä osoitteessa...

Ja tämä kirjoitus liittyi käsitöihin miten? No jaa, sallittakoon pienet lipsuilut aiheesta välillä, ei kai se niin tarkkaa ole? Ja hyvää tekee välillä purkautua. Mainittakoon vielä, etten oikeasti ole näin ilkeä ihminen, olen toki myös onnellinen perheen puolesta. Toivon vaan niin kovasti että pelkoni on turhat ja elämä lähtee sujumaan uudella äidillä ja pienellä pojalla hyvin.