sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäivän askartelut.

Isänpäiväksi askartelin kortit isälleni, ukilleni ja papalleni. Ihanaa oli kantaa askartelutavarat pois remontin keskeltä (työhuoneesta lastenhuoneeksi muutos on käynnissä ja huone on kuin pommin jäljiltä) yläkertaan keittiönpöydän ääreen ja käyttää sunnuntai aamu askarrellen.Ukille ja papalle tein melko samanlaiset kortit, mutta isälle jotain hieman erilaista. Kuva on huono kun en jaksanut monelta kameralta käydä kuvia siirtelemään ja tällä oli jo muitakin siirrettäviä, mutta kaipa tuosta selvän saa.


Arvatkaapa muuten kuka on rakastunut uuteen dymoonsa? Joulukortitkin askarrellaan tänä vuonna sitä hyväksikäyttäen :)

2 kommenttia:

  1. Ihanat kortit! Ja nuo aiemman postauksen bodyt, voi luoja! Pitänee itsekin sitten tammikuussa, kun vapaat alkaa, vihdoin ryhtyä noihin kankaanpainanta-hommiin. Varmaan vuoden ollut mietinnässä... ;)

    Remonttikärpänen vissiin puraisi:) Ihana olisi muuten, jos olisi lastenhuone, näin jo täydellisen pienen sohvan meille. (tosin hintakin oli aika täydellinen, 1000 euroa... onneksi ei ole sitä lastenhuonetta) Meillä vieläkin vaiheessa, no jospa sitä ennen joulua sitten joku viikonloppu saisi valmiiksi.

    VastaaPoista
  2. Todellakin kankaanpainannan kimppuun, suosittelen! Kivaa ja helppoa, sekä tietysti antoisaa. Ja saa pienellä uutta ilmettä kaupankin vaatteisiin.

    Remonttia aloin suunnitella ja siitä itseasiassa tulossa oma postauksensa tuonne toiseen blogiin. Kun on huone yhdelle, tuleekin kaksi tarvitsijaa ja huone on auttamattomasti liian pieni... Koskaan ei ole hyvä ;)

    VastaaPoista