keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Risuja ja ruusuja.

Olisi kai pitänyt ostaa lastenhuoneeseen suoraan valmiit verhot kun ei mikää tunnu onnistuvan! 

Ensin risut, jotka alkavat jo muistuttaa kooltaan ennemminkin halkoja kuin pieniä risuja. Tilasin nimittäin tammikuun alussa Kangastorilta kasan kankaita ja jäin niitä innolla odottelemaan. Mukana oli myös verhokankaat lastenhuoneeseen. Aikani odoteltua sain viestin, jossa kerrottiin valitettavasti kahden kankaan olevan loppu, mutta niitä on tilattu ja saisin seuraavan tilauspäivityksen muutaman päivän päästä. Ja taas odoteltiin. Monta päivää liikaa odoteltuani sainkin uuden viestin, jossa kerrottiinkin jonkun muun kankaan puuttuvan ja että sitä on tilattu. Laitoin sähköpostilla viestin, että peruvat puuttuvien kankaiden tilauksen ja lähettävät minulle loput. En saanut vastausta. Jostain muistelin lukeneeni, ettei heillä tällä hetkellä ole suomen kielistä asiakaspalvelua (itse kankaat tulevat Saksasta, nettisivut on myös suomeksi) ja aikani pengottua löysinkin heidän nettisivuiltaan tämän kommentin. Kumma kun minulle tuli kuitenkin sähköpostit suomeksi? Noh, seuraavan tilauspäivityksen jälkeen aloin jo menettää hermoni kun taas puuttuva kangas oli vaihtunut. Kirjoitin tällä kertaa englanniksi viestin missä pyysin poistamaan kyseisen kankaan tilauksesta. Sainkin vastauksen melko pian että ovat peruneet sen. Kankaita ei silti kuulunut. Viime viikolla tuli jälleen uusi viesti tilauksen tilasta ja vihaisena kirjoitin uuden sähköpostin kyseiseen puljuun (en tiennytkään osaavani kirjoittaa vihaisena niin sujuvaa englantia ;)) ja käskin peruttamaan koko tilauksen ja laittamaan pikaisesti rahat takaisin tilille. Tilaus on nyt peruttu mutta rahoja ei näy. Tämän viikon vielä odottelen josko ne sieltä ilmestyisi, mutta jos ei, luulen että osaan kirjoittaa vieläkin tulisemman viestin heille. Ärsyttää, sillä kankaat olisi olleet ihania ja minulla oli jo suuret suunnitelmat mitä mistäkin teen. En siis todellakaan suosittele kangastoria kellekään halvoista hinnoista huolimatta!

Ruusuja taas tulee kahdellekin Suomalaiselle liikkeelle. Viime viikolla saamani Royal-tuotteen paketti tuli erittäin nopeasti ja sunnuntaina tilaamani uudet verhokankaat Ompelun ihanuudesta tuli jo eilen. Tosin jälkimmäisten kankaiden kohdalla tuuri puuttui taas peliin. Huomasin nimittäin tänään kun aloin kankaita leikata, että suurimmassa palassa on koko matkalla musta viiru, joka on ilmeisesti mustetta (?). Lisäksi siitä löytyi vielä sormenpään kokoinen täplä samaa mustaa. Otin kankaasta kuvan ja lähetin sen sähköpostilla kauppaan, josta tulikin vastaus viidessä minuutissa! Lähetän nyt kankaan takaisin ja sieltä päästä minulle laitetaan uusi mahdollisimman pian. Vaikka inhottaakin verhojen ompelun siirtyminen jälleen, jäi kuitenkin erittäin positiivinen kuva Ompelun ihanuuden Sarin tavasta hoitaa asia. Häntä selvästi harmitti tapahtunut ja asiakaspalvelu on kohdillaan! Ehkä meidän lastenhuoneessa vielä roikkuu uudet verhot ennen kuin lapset syntyvät?

1 kommentti:

  1. Olen myös tilannut kankaita Ompelun ihanuudesta. Toimitusaika oli erittäin nopea :)

    VastaaPoista