torstai 8. marraskuuta 2012

Päiväuniaikaan


Nautin suunnattomasti hetkistä kun lapset nukkuvat ja saan juoda kahvikuppini tyhjäksi aivan rauhassa. Nämä hetket ovat pikkuhiljaa yleistymässä, sillä lasten rytmi on hiljalleen vakiintunut ja molemmayt nukahtavat yleensä päivällä helposti vaunuihin ilman mitään sen kummempia vippaskonsteja. Ja tätä en sitten sanonut ääneen, mutta meillä nukutaan nykyään jopa kolmen tunnin päikkäreitä. Ja siis huom, MOLEMMAT nukkuvat ja YHTÄAIKAA. Mutta shh, en sanonut tätä ettei asia vaan muutu.

Tuo yllä oleva lehti, koto living, on muuten aivan ihana. Se tarttui tänään aamulenkin yhteydessä mukaan kaupasta ja nautin sen äsken kahvin seurana. Ei siellä mielestäni ohjeet olleet kovin kummoisia, mutta lehti on niin syötävän suloinen, että voisin selailla sen sivuja aina vain uudestaan ja uudestaan. Ja kunhan kyllästyn selailuun (jos ylipäätään kyllästyn), otan sakset käteen ja hyödynnän lehden sivut askarteluun. Suosittelen kaikille kauniista asioista pitäville :)

Elämän eliksiiri näin syksyisin.

Saimme ostettua vihdoin uuden kannettavan vanhuksen tilalle (ehkä sen olikin jo aika päästä eläkkeelle, ostin sen kun muutin opiskelemaan -05...) ja nyt nautin uuden koneen tarjoamista mahdollisuuksista. Tässä postauksessa teillekin pieni maistiainen, kuvat nimittäin siirtyvät puhelimesta erittäin kätevästi bluetootin kautta koneelle. Ehkä minä siis jatkossa saan blogiin kuviakin ahkerammin, kun piuhojen kanssa säätäminen tuntuu olevan ylitsepääsemätöntä. Samalla valitettavasti kuvien laatu huononee reilusti, niin kuin yllä näkee.

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen tuo kansi! Ehkäpä tuo lehti eksyy meillekin;)

    Nukkuuko teidän lapset yhdet vai kahdet unet? Meillä mennään kaksilla unilla, hyvänä päivänä 1h+1,5h. Yälläkin aletaan olla jo hyvien unien puolella, yösyötöistä päästiin yhden yön itkuilla! :D

    VastaaPoista
  2. Lapset nukkuu kahdet, usein jopa kolmet unet päivässä. Aamulla 30min-1h, päivällä tuon n.3h ja yleensä vielä illalla noin 30min. Ja seitsemän kahdeksan välillä mennään nukkumaan kun lähes sammuvat pystyyn... Pitäisi kai jotenkin vähentää noita unia että yöt rauhoittuisi, mutta kun ilman iltaunia puuron syöminen ei oikein onnistu. Monelta teillä nuo päiväunet nukutaan? Ja monelta mennään yöunille/herätään?

    Yösyötöt jäi meiltäkin onneksi helposti pois, hetken annoin vettä kun poika halusi pullon vain rauhoittuakseen (ei edes juomnut välttämättä oikein mitään), mutta nyt ei ole sitäkään tarvittu. Tosin siitä kun päästiin niin nyt huudetaan tuttia tai sitä, että ollaan jumissa/mahallaan/kontallaan. Seuraavaksi luultavasti seistään unissaan...

    VastaaPoista
  3. Meidän unirytmi hakee vielä muotoaan kaksila unilla ja ilman yösyöttöjä mutta tässä esimerkki eiliseltä:
    8.30 herätään, ensimmäiset päiväunet 30 min klo 10.15. Toiset päiväunet klo 13-14.45 (jouduin herättämään muskariin, nämä nukuttiin ulkona), harvinaiset kolmannet unet 15 min autossa klo 16.15, nukkumaan klo 20.30.

    Joskus poikaa iltaisin nukuttaisi jo klo 18 tai 19, tuolloin annamme nukkua 5 min, sillä jaksaa puuron syödä ja käydä nukkumaan normaaliin aikaan. Meillä myös on yöt aika repaleisia syöttöjen pois jäämisestä huolimatta, esim. viime yönä heräsin n. 10 kertaa tuttia antamaan. Mietin, että pitäisi kokeilla antaa iltamaito aiemmin, jos se rauhoittaisi. Nimittäin yhtenä iltana poika nukahti jo ennen iltamaitoa, ja heräsi vain kahdesti yöllä.

    VastaaPoista
  4. Voih, repaleiset unet on kyllä ikäviä, meillä alkaa pikkuhiljaa näyttää paremmalta, jospa se siitä! Tuli muuten mieleen että meillä vähennettiin iltapuuron määrää kun tuntui että sitä menee kamala satsi. Ja johtuiko siitä vai ajan kulumisesta, mutta yöt on rauhoittuneet! Ei varmaankaan nukuta niin hyvin jos on ähky, ei minua ainakaan nukuttaisi..

    Nyt isänpäiväkakun tekoon! :)

    VastaaPoista