lauantai 18. helmikuuta 2012

Päiväunien aikaan.

Tulipa testattua että parin tunnin päiväunien aikaan ehtii ommella yhden paidan alusta loppuun (no okei, kaavat oli valmiit, niitä vaan suurentelin leikatessa) ja juoda vielä kahvitkin. Miehen siskon poika oli kylässä ja päiväunien aikana sain inspiraation tehdä uudesta tähtikankaasta tälle paidan. Löysin vielä loistavan ohjeen resoreiden laittoon täältä, ja ensimmäsitä kertaa elämässäni olin jopa tyytyväinen lopputulokseen pääntien ja hihojen resoreiden kohdalla (vaikken laiskuuksissani jaksanutkaan silittää mitään vaan painelin sormella taitoksen)! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Suunnitteilla on ommella myös muutama body nyt kun resorilla kanttaus ei enää kummittele hirviönä taustalla.


Päälle poika ei paitaa suostunut laittamaan millään, joten koon oikeudesta en voi sanoa yhtään mitään.

2 kommenttia:

  1. Onpa hieno paita, tuo tähtikangas on oikein ihana! Onko luvassa teidän pojalle bodya tähtikankaasta?

    Täällä totesin, että meidän lipasto lapsen vaatteille on jo melkoisen täynnä, joten nyt ei enää parane innostua mitään suuria ompeluita tekemään. Pitää ehkä hakea tätä käsityöpanosta tuohon pinnasänkyyn, joka tänään tuli meille ja on vailla hellää kunnostusta. Hiontaa, maalia ja muutama uusi pohjapuu... :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä varmaan meidänkin poika jotain kyseisestä kankaasta saa, tai ainakin siitä toisen värisestä tähdestä. Ongelma pojan bodyjen kohdalla on runsaudenpula kangasta valitessa, kun jostain syystä kaapista löytyvät poikaväiset kankaat on trikoota ja tytölle taas löytyy velouria. Täytyy siis jatkaa kangasshoppailuja ;)

    Pinnasängyt meilläkin odottelee tuunaajaansa, tosin tekstiilien muodossa. Reunasuojuksiin pitäisi saada uudet päälliset ja kaikkea muutakin on mielessä, toivottavasti vaan aika riittää! Lipastokin täällä jo tursuilee, mutta aivan pieniä vaatteita on heikosti. En vaan niitä viitsisi oikein ommella, kun ei kuitenkaan voi olla varma että mahtuvat kovin kauaa. Ihania nämä projektit kuitenkin, etenkään kun ei ota turhia paineita vaan tekee mitä ehtii :)

    VastaaPoista