maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulu

Hyvää ja rauhaisaa joulun aikaa kaikille! :)


Meillä pukki oli käynyt ohi mennessään tiputtamassa melkoisen kasan lahjoja kuusen alle, niistä päätellen meidän perhe on ollut melkoisen kiltti tänä vuonna! Toinen toistaan mieluisempia lahjoja availtiin pitkin päivää, sillä lapset eivät juuri avaamiseen osallistuneet ja me vanhemmat yritimme heitä siihen valjastaa aina kun sopiva hetki löytyi. Noh, lopputuloksena avatut paketit ja iloiset mielet, joten sama kai tuo kuka ne paperit ympäriltä repikään. Parhaana lahjana tähän jouluun lapset vihdoin alkavat tuntua terveemmiltä edellisen viikon kuumeilujen ja köhien jälkeen, joten mikäpä tässä nyt on joulua viettäessä :)

Nyt taidan lähteä kaivelemaan lankavarastoja ja siirtyä puikkojen kilistelyyn, viime yönä/tänä aamuna valmistui hirveällä kiireellä (niin kova kiire oli että kuvakin jäi ottamatta) kintaat lahjaksi isälleni ja toden totta hermojen lepuuttamista tarvitaan! Voin vannoa, että jos vielä joskus erehdyn kinnasneulaan koskemaan, on lopputuloksesta saaja maksanut maltaita! ...tai sitten aika kultaa muistot tässäkin asiassa ;)

2 kommenttia:

  1. Paketteja oli meillekin kertynyt melkoinen kasa, lapselle oli tullut 15 pakettia! Onneksi läheiset olivat kuulleet toiveemme: paketti per talous toteutui kohtalaisesti:)

    Itse sain kyllä erinomaisen lahjan, siitä ehkäpä lisää lähipäivinä oman blogini puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tässä malta odottaa tuollaisten vihjailujen jälkeen ;) Täytyy äkkiä selata blogilukemisto, josko postaus olisi jo tullut!

      Poista