lauantai 23. maaliskuuta 2013

Miten kuvata ikiliikkujaa?

Tytöllä on liian vähän tunikoita ja pihi äiti ostamaan vaatteita vaan siksi että ne on kivoja, joten äidin on ommeltava itse.


Kaava on alunperin sama Kisuliini-bodyn kaava, millä olen useamman bodyn jo ommellut. Helmaa ja leveyttä, tereet ja pari muuta muokkausta ja tunika on valmis. Vielä ennemminkin mekko, mutta meneepähän pidempään.


Kaveriksi lipaston kätköistä kaupan legginssit, jotka sattuivat olemaan tismalleen oikeaa sävyä.

Koska lapset jo kävelee päivä päivältä enemmän, minunkin ompelukseni alkavat muuttua bodyista tunikoiksi ja paidoiksi, vihdoin kun se on mahdollista ilman jatkuvasti vilkkuvia napoja. Hihattomat bodyt on vielä tällä hetkellä käteviä alla, mutta kesää kohden ylimääräiset vaatekerrokset pikkuhiljaa riisutaan alta. 

Muistinko muuten jo sanoa, kuinka hassulta näyttää nämä kaksi kahdella jalalla tallaajaa taapertaessaan ympäri asuntoa? Ihana on myös huomata, kuinka joka päivä lapset tuntuvat oppivan jotain uutta. Yksi ilta etsittiin tuttia jokapaikasta ja lopulta se löytyi mökistä, jonne on nyt monta päivää työnnetty erimuotoisia palikoita (tiedättehän ne laatikot, joissa on reiät ja niihin pitäisi satuttaa oikean muotoiset palikat). Tutti oli ilmeisesti oikean muotoinen kun se oli sisään saatu :)

4 kommenttia:

  1. Olipa hauska löytää blogi jossa ommellaan myös kaksosille, tulin siis vastavierailulle :)

    VastaaPoista
  2. Sinulla kyllä on todella menossa ompeluvimma tms:) Mutta hienoahan se vaan on:) ja lapset saa ihania ja ainutlaatuisia vaatteita. Taaskin kiva tunika! ihana seurailla näitä tyttöjenkin ompeluksia, kun itse ei niitä vielä ainakaan voi ommella.

    Meillä ei vielä kävellä, senkin edestä äitiä hoetaan;) Palikkalaatikko alkaa olla hallussa myös täällä, tosin meillä on laatikosta löytynyt vasta palikoita:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vimma tosiaan, kaavapaperia ja lehtiä ei voi viedä keittiönpöydältä pois kun lähes joka päivä niitä tarvitsen :) Ja nytkin valmiita ompeluksia odottelee iso kasa kuvausta ja bloggaamista, mutta kun kaikkeen ei minunkaan aikani riitä. Mielummin tingin tästä kuin ompelusta.

      Äiti on tosiaan kova sana täälläkin, joskaan en ole kovin vakuuttunut siitä että lapset tietäisivät mitä se tarkoittaa. Kovasti on kyllä muutenkin asiaa ja etenkin poika tykkää osoitella kuvakirjasta asioita nimettäviksi yhä uudestaan ja uudestaan. Eli huimaa on kehitys silläkin saralla varmasti piakkoin :)

      Poista