sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Harjoitushaalari

Halusin tehdä lapsille uudet haalarit jo pieneksi jääneiden tähtihaalareiden tilalle. Löysin Ikasyrista kivat kankaat (on muuten vaikea löytää kuviollista velouria, jossa on väri tytölle sekä pojalle!), mutten uskaltanut kokeilla niillä suoraan uutta kaavaa. Ja hyvä niin!

Kaapista siis Metsolan joustofroteeta ja haalari 80cm Kiraffi-haalarin kaavan mukaan (noh, ainakin melkein).


Sovituksessa selkäosa todettiin aivan liian lyhyeksi. Eihän se mikään yllätys pojan kohdalla ollut, sillä käytössä on jo monessa vaatteessa 86cm ja selkä on todettu pitkäksi kaupan vaatteita testaillessakin. Mutta tytöllekin (käyttää kokoa 74/80) selkä kirrasi selvästi.


Leveyttä taas oli vähintäänkin tarpeeksi sisävaatteiden päällä käytettäväksi. Liikkeessä ei niin selvästi erotu, mutta paikallaan ollessa (mikäli sellainen ihme tapahtuu) haalari näyttää lähinnä teltalta.


Nepparit oli hitti, niitä ihmeteltiin yksin ja siskon kanssa yhdessä.


Työmies viihtyi asussaan.


Ja kuvaussessio päättyi niin kuin yleensä aina, kamera osottautui liian kiinnostavaksi ja äidin täytyi luovuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti