maanantai 10. helmikuuta 2014

Voihan harmaus!

 Ulkona on harmaata ja märkää, mutta eilen pilkotti hetkellisesti jopa aurinko! Vähän samaa linjaa jatkaa tämä vinoraidoista ommeltu hupparikin. Harmaata ja pilkahdus keltaista.


Kaavana taas JTKK perusraglan, pienenä lisänä kaaritasku. Tuon taskun tekemistä olen pelännyt jo kauan, mutta kun rohkaistuin kokeilemaan niin eihän se vaikeaa ollutkaan. Arvatkaapa mitä kaikissa paidoissa jatkossa tulette näkemään? ;)
 

Hieman olisi väljyyttä paidassa saanut olla enemmän, mutta kyllä tämä on jo kovassa käytössä ollut. Ja tykkään!
 

Paikallisen kangaskaupan palalaarista nappasin jo viimekesänä tämän raidallisen kankaan mukaani mielessäni kesäinen liehupaita. Nyt tammikuun tuhoamishaasteen innoittamana päätin sen ommella. Toteutus ei kyllä vastannut ihan visiota, mutta nähtäväksi jää pääseekö tämä silti käyttöön kun säät sen sallivat. Hyvin laskeutuvasta kankaasta malli olisi varmasti oikein toimiva. Innoittajana tähän paitaan toimi Zero Waste -mekko, joka tosin koki kovia saumurin paininjalan alla kun kuului: "jos mie vielä vähän tuosta".

Tammikuun haasteeseen vielä sen verran, että vaikka blogissa on jälleen ollut hiljaisempaa niin kyllä tammikuussa jotain valmistakin syntyi, yhteensä ompelin 8,7m kangasta. Saatoinpahan tuota muutaman metrin ostaakin, mutta kokonaissaldo onneksi jäi vielä useamman metrin miinukselle, eli aivan turha tämä ompele ja laske -haaste ei sentään ollut!

8 kommenttia:

  1. Sie ehdit ompelemaan ihan kiitettävästi! Miun yritys kaatui jatkuvaan sairasteluun. Tuo vinoraita on edelleen niin hyvännäköinen. Ja tuo toinen vaikuttaa kivalta kesäpaidalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oishan sitä varmasti voinu ommella enemmänkin, mut tähän elämäntilanteeseen vedoten oon ihan tyytyväinen tähänkin määrään :)

      Poista
  2. Oijoi, tykkäilen tuosta hupparista ihan kympillä :D Ja eipä ole mitenkään hullumpi tuo kesäpaitakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin miekin :) Tuo kesäpaita on vähän turhan jäykkää kangasta, saa näyttämään käyttäjänsä vähintään neljä numeroa isommalta kun onkaan. Ja vaakaraidathan tietysti auttaa asiaa! Mut ehkä se joskus päälle päätyy.

      Poista
  3. Tosi kivoja paitoja molemmat :)

    VastaaPoista
  4. Oi, vinoraitapaita etenkin iskee, ihana!

    VastaaPoista