maanantai 15. huhtikuuta 2013

Laneilla

Viikonloppuna ompelukone surisi, eikä kukaan kiljunut äidin korvan takana. Meitä oli kymmenkunta naista nauttimassa ikiomasta ajasta ompelun merkeissä ja tietysti vähän höpisemässäkin samalla. Tässä omat tuotokseni 1,5 päivän ajalta.


Pallokankaiden jämistä syntyi t-paita ja tavallinen paita (Ob 1/13) . Koska keltaisesta ei enää saanut kokonaista takakappaletta, sai toinen paidoista pienen vihreän jatkokappaleen taakse.


Samalla kaavalla kaupunkiautoja.


Lyhythihaiset bodyt (Ob 1/06, hihat lyhenetty) maailman ihanimmasta kankaasta, jota tilasin Majapuulta. On muuten ensimmäinen "pakko saada kangas" historiassani. Jaksan ihastella tuota pinkki-mustaa versiota päivä päivältä ja lapsetkin taisivat kankaasta tykätä, sen verran iloisilta näyttivät kävellessään ympäri yläkertaa uudet pipot päässään/käsissään! Ja mikä parasta, kangas on itsessääni napakkaa ja hyvälaatuisen tuntuista. Käyttökokemusta en tietysti vielä osaa kertoa, mutta uskon ja toivon kankaan pysyvän hyvänä jatkossakin.

 
Tilasin kangasta 60cm noita bodyja varten, mutta onnekseni sain sen riittämään myös näihin Panda-huppareihin (Ob 3/12).


Viimeisistä paloista surautin vielä aiemmin mainitsemani pipot ja kangas tuli kyllä hyödynnettyä erittäin tehokkaasti! Lähes itkin kotona kun huomasin pojan pipon olevan hieman liian tiukka, pitääköhän tuota kangasta yrittää vielä metsästää jostain pipopalan verran ettei jätkän päätä kiristä...


Kaapista löytyi joku äitini kaapista meille ajautunut ikivanha flanellin palanen. Leikoin siitä tytölle yökkärin housut summamutikassa ja pienethän niistä tuli kun tuo kangas ei yhtään jousta. Mutta täytyy ajatella positiivisesti, kuminauhan ompelu vyötärölle sujui paremmin kuin ikinä! Ehkä siis uskallan kokeilla sitä joskus uudelleenkin!

Tässä vielä kaikki valmistuneet.

Ihana viikonloppu takana jaksaa taas uuden arkisen viikon. ...ja mahdolliset kuumeilut, sillä tänään käytiin ottamassa 1v-neuvolassa piikit molempiin reisiin ja vielä käsivarteenkin. Kyllä sietää (uuden) ompelukoneen nyt suristakin, sillä lapset oli taas kasvaneet hurjasti. Poika rikkoi pituudessa jo 80cm:n rajan ja painoakin oli 11,5kg, tyttö hieman maltillisemmin taisi olla noin neljä senttiä lyhyempi ja yli kaksi kiloa kevyempi kuin veljensä. 

Edit: Kokeillaanpa uusiksi, blogger sotki viimeisen kappaleen kovin kumman näköiseksi. Tosiaan uutta ompelukonetta ei ollut tarkoitus ostaa, mutta kun tuo rakas monta vuotta palvellut Evan halpiskone ei enää kestänyt minun vauhdissa mukana, päätin säästää hermojani tilaamalla Englannista Elnan tilalle. Halpiskonehan tämä uusikin on, mutta jos nyt kuitenkin markettikoneet päihittäisi. Ja minä kun en ompelukoneelta liikoja vaadi, saumuroin kuitenkin kaiken minkä voin ja vähän enemmänkin. Ompelukonetta käytän siis lähinnä vain viimeistelyyn. Viikonlopun ompelujen perusteella olen uuteen koneeseeni tyytyväinen ja toivon ettei se tuota minulle jatkossakaan pettymystä!

17 kommenttia:

  1. Olitpas tosi tuottelias, ihanista kankaista ihanuuksia <3

    VastaaPoista
  2. Ihana Kalastaja, nuo bodyt ja varsinkin hupparit on niiiiin söpöt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalastaja on kyllä niin <3 Kun saat omas leikattua ja jos pipopalan verran jää sinistä ni muista miut ennen sitä pipopalalaatikkoa! ;)

      Poista
  3. Ahkerasti ommeltu, ja aivan ihania nuo kalastajat :)

    VastaaPoista
  4. Voi että mä tulen niin kateelliseksi nuista laneista! Olis nii-in ihana päästä kanssa sillä lailla ompelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa se onkin, monta tuntia ilman että kukaan keskeyttää! Nyt vaan etsimään sopivaa porukkaa ja mukaan!

      Poista
  5. Ja mä kun olin tyytyväinen itseeni kun doula-ryhmässä ompelin 50 harsoa vauvoille :) Oot saanut vaikka mitä kivaa aikaiseksi!

    Ja komppaan kyllä täysin tuota kivassa ryhmässä ompelua. Meitäkin oli muutama ja oli niin hauska rupatella samalla kun ompelukone surisi. Tuli ihan sellainen olo, että voi kun tätä saisi tehdä vaikka kerran viikossa, niin johan taas jaksais paremmin.

    Ihanan pirteitä kankaita kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on niissa harsoissakin hommaa ollut! Ainut miinus tuossa ryhmässä ompelussa on se, että tulee huomaamatta tehneensä ihan tyhmiä mokia. Ompelin viikonloppuna mm. yhden pääaukon kanttauksen kaksoisneulalla ilman toista lankaa :D

      Poista
  6. Oletpa tosiaan ollut tuottelias! Ja ihania taas syntynyt, etenkin tuo Kalastajat on aivan valloittava! Ja ihan hiljaista ompeluaikaa, haaveissa täälläkin.

    Itselläni kun ei ole saumuria, niin piti panostaa koneeseen ja olen ollut tyytyväinen. Laitahan sitten koneen esittelyä kun ehdit, kiinnostaisi kovasti kuulla, millaisia ominaisuuksia siinä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää laittaa kunhan ehdin vielä paremmin siihen tutustua. Samaa voisin muuten pyytää sinultakin, olisi kiva vertailla mitä saa milläkin rahasummalla :)

      Poista
    2. Koitan väsäillä semmoisen postauksen, kunhan tässä ehtisi. Jos vaikka ensi viikolla:) Sitä ennen ihastellaan Noshin kankaita, jotka odottavat postissa!

      Poista
    3. Uu, en malta odottaa että näen ihanuudet jota noista kankaasta syntyy :)

      Poista
  7. Hyvä kysellä näin "viime tingassa"; miten valmistauduit laneihin? olitko piirtänyt kaikki kaavat valmiiksi? ehkä jopa kankaat/trikoot? Meillä on nimittäin huomenna (11h päästä) alkamassa ompelulanit, joita itse olen emännöimässä. Nyt on ehkä myöhäistä kysellä, mutta kiinnostaa silti vastaisuuden varalle.

    Tosi paljon olet saanut aikaiseksi, WAU! Meillä on "vain" 8h, vaikka sekin tuntuu ihan luxukselta tän pikkulapsi-arjen keskellä.

    Tulkaahan kaikki käymään laneilla, mikäli olette lähellä Oulua. Blogistani löytyy lisätietoja astakostanteki.blogspot.fi mutta lyhykäisyydessään: Katoppa-asukastupa, Kauppurienkatu 23. Rintamäen (Intersport) naapurissa. Ilmainen, kesto huomenna lauantaina 20.4 klo 11-19 (toki voi osallistua lyhyemmänkin aikaa). Omat välineet mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhässä taitaa vastaus tulla, mutta tosiaan kankaat oli pääasiassa leikattu jo valmiiksi. Näin saa keskittyä laneilla pelkkään ompeluun :) Meillä aikaa oli varattu kahtena päivänä 7h, ja osallistujat tulivat ja menivät oman aikataulunsa mukaisesti. Ihana hengähdystauko arjen keskellä :)

      Poista