torstai 6. kesäkuuta 2013

Kun kahdesta tuli neljä (skippaa suosiolla jos luet blogia vain käsitöiden takia)

Aika ajoin näkee lehdissä tai muussa mediassa keskustelua siitä, kuinka toinen lapsi muuttaa elämää rajummin kuin ensimmäinen. Äsken Meidän perhe -lehteä kahvikupin äärellä lukiessani törmäsin taas samaan asiaan kun siellä annettiin kirjavinkiksi Taina Lainasalon ja Silja Salmen Kun kolmesta tulee neljä -kirja. Itse en ole kyseistä kirjaa nähnyt enkä luultavasti aio etsimällä etsiäkään luettavaksi, mutta jos tuo opus vastaan joskus tulee niin voisin sen ehkä lukaistakin. Meillähän tuo ei ole ajankohtainen, sillä kahdesta tulikin kerralla neljä, mutta kirja vaikuttaa lehden esittelyn perusteella erittäin mielenkiintoiselta.

Useissa blogeissa, joita olen jo vuosia seurannut ja joihin on syntynyt esikoinen samoihin aikoihin meidän lasten kanssa, odotetaan jo kiivaasti toisen lapsen syntymää, tai ainakin tärppäämistä. Itselleni tämä on hyvin kaukainen ajatus, sillä tällä hetkellä on aikoja kun epäilen, saanko edes nykyisiä lapsiani kunnialla kasvatettua aikuisiksi. Meille ei siis ihan heti ole toiveissa kolmatta lasta, voi olla että sen aika tulee nopeammin kuin uskommekaan, mutta toisaalta voi olla että sen aika ei tule koskaan, aika näyttää. Nautin nyt tästä hetkestä kahden lapsen äitinä.

Niin kuin varmasti joku teistä muistaakin, olin lievästi shokissa kun sain kuulla odottavani kaksosia. Moni asia on varmasti jo käytännön syistä erilailla nyt, kuin mitä olisi ollut jos meille olisi tullut vaan yksi lapsi. Olen kuitenkin päättänyt heti alkuun, että minä en jumahda kotiin lasten kanssa vain, koska heitä tuli kaksi kerralla, vaan lähden rohkeasti kokeilemaan uusia asioita. Mitä sitten jos lapset huutaa julkisilla paikoilla, se on elämää! Tai mitä sitten jos viereinen mamma katsoo paheksuen kun en aina juoksekaan lapsen perässä puistossa vaan yritän yleissilmäyksellä jatkuvasti arvioida kumpi lapsistani tarvitsee minut milloinkin. Monissa asioissa lasten kanssa reissatessani olen saanut kuulla olevani täysin hullu (eritoten toiset kaksosten äidit ovat tämän sanoneet), mutta asenne ratkaisee! Voin luvata että kun olet selvinnyt neljän tunnin junamatkasta yksin kahden yliväsyneen vuoden ikäisen kanssa, vieläpä melko rauhallisissa tunnelmissa, olet varma että pärjäät missä vaan! Ja mitä rankempi matka, sen paremmalta kotielo taas hetken maistuu! Asenne ratkaisee!

Mutta palatakseni takaisin aiheeseen. Minähän en mitään tiedä yhden lapsen kasvattamisesta, joten voin olla toki aivan väärässäkin ja tietysti kaikissa perheissä on omat juttunsa, mutta oma kuvitelmani on että tämä väite toisen lapsen syntymästä pitää paikkaansa. Ensimmäisen lapsen kanssa voit tehdä halutessasi kaiken juuri lapsen oman rytmin mukaan. Kun perheeseen syntyy toinen lapsi, on tämä esikoinen jo vaatimassa omiaan, eikä vauva saakaan määrätä koko perheen rytmiä, saatikka omia kaikkea vanhempien huomiota vaan on jaettava se tasan molempien lasten kanssa. Voi tulla mustasukkaisuutta isomman lapsen osalta ja pieni taas ymmärrettävästi vaatii tietyn huomionsa kun on täysin riippuvainen vanhemmistaan. Jne jne.

Tavallaanhan asia ei ole kovin erilainen meilläkään, huomiota on opittava jakamaan ja vaikka voisi olettaa ja toivoa, ei kaksi samanikäistäkään aina kulje täysin samassa rytmissä vaikka kuinka yrittäisi. Suurin ero on kuitenkin siinä, ettei meillä tiedetä muusta. Luulen että ei ole vanhemmille niin suuri shokki opetella suoraan toimimaan kahden lapsen kanssa, kun muuttaa kaikki totutut tavat (no joo, ei nyt ihan kaikkea onneksi kuitenkaan mutta paljon) toisen lapsen syntyessä.

Kovasti aihe minua kiinnostaa, joten jos siellä ruudun toisella puolella on mielipiteitä tai kokemusta asiasta, kuulisin mieluusti olenko aivan metsässä pohdintoijeni kanssa! Ja tämä teksti on tietysti kirjoitettu meidän kokemusten pohjalta kun kaksoset on esikoiset, olisi kiva myös kuulla jos perheessä on jo entuudestaan lapsi/lapsia kun monikot syntyvät.

Ja hei kokeneemmat, millon tajuan että meitä tosiaan on neljä kahden sijaan ja ruokaakin on tosiaan laitettava niin että se riittää kaikille meille!? :D

4 kommenttia:

  1. Itsellänikään kun ei ole kokemusta muusta kuin siitä, että kahdesta tulee suoraan neljä niin en välttämättä osaa vastata aiheeseen "oikein". Mutta juurikin juttelimme ystäviemme kanssa aiheesta ja totesimme, että siihen miten toisen lapsen tulo elämään vaikuttaa on paljolti varmasti kiinni lapsen luonteesta ja temperamentista. Joissakin perheissä ei edes "huomata" toisen lapsen tuloa jos lapsi on alusta lähtien erittäin sopeutuva. Temperamenttinen lapsi voi taas pyöräyttää koko paletin ympäri. Toki samat asiat taitavat päteä jo ensimmäisenkin lapsen kohdalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, varmasti asia kun asia on paljon lapsen (ja aikuisenkin) luonteesta kiinni, niin tietysti tämäkin. Hyvä pointti!

      Poista
  2. Hieno teksti! Minullahan ei aiheesta ole mitään tietoa, mutta kovasti olen sitä miettinyt. Haaveilin lapsista pienellä ikäerolla joskus jopa 1 1/2 vuoden eroilla, mutta sehän nyt ei enää onnistu.

    Jotenkin nyt kun aikaa on kulunut olenkin halunnut nauttia tästä ajasta yhden lapsen kanssa ja miettiä seuraavaa sitten myöhemmin. En halua suurta ikäeroa, mutta nyt on hyvä näin. Ehkä myös lapsen huono-unisuus on osaltaan vaikuttanut asiaan.

    Sinulla on oikea asenne! Liikkeelle vaan, vaikka tehtävää olisikin tuplasti. Asiat luistavat kuitenkin pidemmän päälle varmasti paremmin ja itselleen pitää olla armollinen. Minusta se on lapsellekin arepi juttu kun äiti ei ole koko ajan takana höösäämässä, vaan stekkailee tilannetta välillä vaan "taka-alalta."

    Yhä vieläkin vaan pitää sanoa, että kunnioitan suuresti teidän monikko-perheiden jaksamista. Ei voi muuta kuin kumartaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tunnen, että meidän perhe on nyt täydellinen ja nautin tästä hetkestä. Voi olla että joskus huomaan tästä vielä jonkin puuttuvan, mutta sitä mietitään sitten.

      Ja minä taas puolestani kumarran sille suunnalle, huonounisuus kun tekee äidistä hyvinkin äkkiä zombin! Itse olen jaksanut pitkälle juurikin melko hyväunisten lasten takia. Tietysti huonojakin kausia (välillä pidempiäkin) on ollut ja tulee, mutta kummasti auttaa edes hetki välissä jolloin saa itsekin nukkua yönsä putkeen! Noh, ehkäpä tässäkin asiassa aika kultaa muistot ;)

      Poista