keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Sammakkomaista



Kiitos töihinpaluun, olen sairastellut parin kuukauden aikana enemmän kuin koko kotonaoloni aikana yhteensä. Koska veto on ollut pois, ei ompelemaan ole jaksanut nousta, mutta eihän sitä nyt ihan toimettomnana sentään äiti-ihminen osaa olla. Niinpä tartuin virkkuukoukkuun ja virkkasin kaapista löytyneistä jämälangoista ihastuttavalle kummipojalle osaksi ristiäislahjaa sammakon. Ohjeen löysin netistä (voin kaivella osoitteen jos joku haluaa, nyt en jaksa).

Askartelinpa jopa kortinkin kun kulutin lasten kanssa toipilaspäivää askarrellen. Ihanaa huomata että lasten kanssa voi nykyään tehdä jo vaikka mitä! Yksi päivä juuri ihmettelin kun lapset piirsivät ja värittivät värityskuvia pitkälti yli toista tuntia ihan ilman tappeluita. Noh, myönnettäkööt että ihan ei jokapäiväistä herkkua tämä vielä ole, mutta suunta on ehdottomasti hyvä!

2 kommenttia: