keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Olipa kerran kerhokuvaus

Ompelin Sylva-huutikseen mekon. Omalle tytölle sopivan. Katselin värejä ja totesin niiden olevan aika kivat. Katselin lisää ja totesin mekon sopivan pojan huppariin jonka aiemmin ompelin. Katsoin kalenteria ja totesin että kuvaus on jo oven takana. Katsoin kaappiin ja totesin, että ehkä sieltä löytyisi kankaat uuteen Sylva -mekkoon.


Kokeilin raakiletta tytölle ja päätös oli siinä, ei nuo hepat meiltä laukkaa minnekään.


Kaavana se hyväksi havaittu sovellus Kisuliinista ja Pandasta.


Mitä mieltä olette, oliko lopputulema oikea vai olisiko mekko kuulunut huudettavaksi?

Itse tykkään, se kai se pääasia on vielä kun lapset eivät tahtoaan ole tajunneet suuremmin huudella? Jännityksellä odotan kuvia, kovin kovat odotukset eivät niiden suhteen ole kun kuvaaja oli vieras ja pelottava, mutta ainakin vaatteet mätsää toisiinsa ;)

maanantai 17. helmikuuta 2014

"Popo"!

Kauan kaapissa marinoituneet skootterit (tai niin kuin lapseni sanovat, "popot") pääsivät vihdoin käyttöön kun päätin haluavani lapsille hupparit.


Alunperin petyin tähän keltaiseen pohjaväriin, sillä oletin sen olevan kirkkaampi. Noh, ei se vieläkään mikään lemppari ole, mutta pinkki kaverina sentään sai korjattua tilannetta niin että huppari tuli käyttöön. 


 Kaavaa älkää kysykö, en nimittäin tiedä. Luultavasti otin yhden kohdan sieltä, toisen täältä ja saumuroin vielä hieman tuolta ja täältä ja siinä se on, huppari! Periaatteessa tämän oli tarkoitus mennä tunikanakin, mutta arvioin lapseni koon pienemmäksi kuin onkaan ja helma ei tahdo kestää kyllin alhaalla. Käytetään siis jatkossakin kunnon housujen, ei sukkahousujen kanssa ja ongelma on korjattu.


Pojalle kaapin kätköistä löytyi sama kangas vihreänä. Koska hupun takia koko paitaa en saanut samasta kankaasta, päädyin laittamaan tuplahihat samasta kankaasta kuin hupun vuori. Kaavana tässäkin oma sovellus, sovituskuvaa ette saa, sillä todellisuudessa en ole tätä syystä tai toisesta vielä saanut pojan päälle laitettua. Ja voin vinkata ettei vika ole pojassa, meillä kun vielä onneksi puetaan ne vaatteet jotka äiti päättää!

Ja juu, kiitos kysymästä, tämä äiti on hurahtanut huppareihin! Jatkossa niitä varmasti tuleekin tehtyä meidän kuumakalleille kaupan paksujen collegejen sijaan itse trikoosta
 

Jossain mielenhairahduksessa olen aikoinani tilannut tätä haalean keltaista kangasta, enkä siitä koskaan oikein pitänyt. Nyt kuitenkin keksin sillekin käyttöä kun ompelin yökkäripulaan setin yhdistäen tähän hirvistykseen limeä (kyllä, limeä tuo on!) trikoota. Vaikka kangas ei oikein kolahtanut minuun, tuli yökkäristä sentään kivan mallinen. Näitä siis lisää kankaista joille muuten ei käyttöä tulisi! Ja eipä ole poika valittanut uudesta uniasustaan vaan vetelee tuolla nytkin sikeitä kyseinen yökkäri päällään.

Kaavana paidassa Buttoned Up ja housut muistaakseni Saimit.


keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Sylva -huutikseen

Facebookin ompeluryhmä on päättänyt taas repäistä ja järjestää huutokaupan tällä kertaa Sylva Ry:n hyväksi.  



Tässä vielä vähän lisää tietoa:

"Ompeluryhmä Saumanvara tempaisee jälleen hyvän asian puolesta!

Lauantaina 15.2. vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää. Saumanvaralaiset haluavat olla mukana pienten asialla suurella sydämellä omalla hyväntekeväisyyshuutokaupalla. Ompelemme, neulomme ja virkkaamme tuotteita huutokaupattavaksi.
Huutokaupan tuotto lahjoitetaan suoraan Sylva ry:lle, joka on vuonna 1982 perustettu syöpää sairastavien lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys.

Huutokauppa järjestetään lastenvaatekirpputori Piilon facebook-sivuilla. Huutokaupalle tulee oma kuvakansio, johon huutokaupattavat tuotteet ladataan perjantaina 14.2. Huutokauppa käynnistyy lauantaiaamuna 15.2. kello 9 ja tuotteita voi huutaa kello 21:een saakka. Jokaisen tuotteen lähtöhinta on vain 5 euroa.
Ensimmäinen huuto on korotettu ja korotuksen minimisumma on 1 euro. Huutokaupassa on käytössä niin sanottu viiden minuutin sääntö.
Huutaja maksaa voittosumman suoraan Sylva ry:n tilille ja esittää tuotteen tekijälle sähköisen kopion maksukuitista. Tuotteen tekijä postittaa tuotteen suoraan ostajalle neljän arkipäivän sisällä ja maksaa postikulut omasta pussistaan. Tarkemmat ohjeet maksuun ja muihin huutokaupan käytännön asioihin liittyen tulevat esille huutokauppakansioon.

Tule mukaan huutamaan uniikkeja käsitöitä! Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!

ps. Tätä viestiä saa jakaa!

http://www.sylva.fi/fi/


Sylva Ry - sylva
www.sylva.fi
Syöpää sairastavan lapsen sosiaaliopas 2013 Tulosta tai tallenna omalle koneellesi opas tästä. Opas sisältää keskeiset tiedot sosiaaliturvasta ja vinkkejä hakemusten tekoon."



Itse osallistun huutokauppaan ainakin ompelijan roolissa ja huutoon lähtee tämä mekkonen kokoa 80/86. Nyt vaan kaikki huutamaan hyvän asian puolesta! :)


 Neitikin kannustaa kaikkia osallistumaan!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Voihan harmaus!

 Ulkona on harmaata ja märkää, mutta eilen pilkotti hetkellisesti jopa aurinko! Vähän samaa linjaa jatkaa tämä vinoraidoista ommeltu hupparikin. Harmaata ja pilkahdus keltaista.


Kaavana taas JTKK perusraglan, pienenä lisänä kaaritasku. Tuon taskun tekemistä olen pelännyt jo kauan, mutta kun rohkaistuin kokeilemaan niin eihän se vaikeaa ollutkaan. Arvatkaapa mitä kaikissa paidoissa jatkossa tulette näkemään? ;)
 

Hieman olisi väljyyttä paidassa saanut olla enemmän, mutta kyllä tämä on jo kovassa käytössä ollut. Ja tykkään!
 

Paikallisen kangaskaupan palalaarista nappasin jo viimekesänä tämän raidallisen kankaan mukaani mielessäni kesäinen liehupaita. Nyt tammikuun tuhoamishaasteen innoittamana päätin sen ommella. Toteutus ei kyllä vastannut ihan visiota, mutta nähtäväksi jää pääseekö tämä silti käyttöön kun säät sen sallivat. Hyvin laskeutuvasta kankaasta malli olisi varmasti oikein toimiva. Innoittajana tähän paitaan toimi Zero Waste -mekko, joka tosin koki kovia saumurin paininjalan alla kun kuului: "jos mie vielä vähän tuosta".

Tammikuun haasteeseen vielä sen verran, että vaikka blogissa on jälleen ollut hiljaisempaa niin kyllä tammikuussa jotain valmistakin syntyi, yhteensä ompelin 8,7m kangasta. Saatoinpahan tuota muutaman metrin ostaakin, mutta kokonaissaldo onneksi jäi vielä useamman metrin miinukselle, eli aivan turha tämä ompele ja laske -haaste ei sentään ollut!