maanantai 19. joulukuuta 2011

Neulomuksia

Jotain on pyörinyt viimeaikoina puikoillakin, joskin paljon on myös neulottu ja purettu heti perään. 
Tässä kuitenkin muutamat valmistuneet.

Nämä tumput piti päätyä lahjapaperiin ja kummipojan käsiä lämmittämään, mutta toisin kävi. Tein lapaset Novitan ohjeen mukaan lapselle ja pienensin vielä muutamalla silmukalla, koska saaja on melko pienen kokoinen. Pesukoneesta tullessa odotti yllätys, kun lapaset olivatkin lähempänä minun kuin pienen pojan kokoa. Venytit niitä sitten hieman lisää (olivat jo melko kovat joten en edes yrittänyt huovuttaa lisää) ja nyt minulla on uudet, erittäin hyvin istuvat huovutetut lapaset.


Tuubi puolestaan valmistui Riikassa ollessamme. Koska oma vointini vaati aina välillä lepäilyä, etsimme käsiimme lankoja ja puikkoja myyvän liikkeen ja niin pääsimme käyttämään hyödyksi huilaamiseen kulunutta aikaa. Äitini saikin valmiiksi tuubin ja pipon joulupukin kuljetettavaksi ja itse viimeistelin tämän tuubin kotona. Saa nähdä minne tuubini päätyy, sillä itse en voi kaulaani lämmittämässä käyttää mitään, joka ei ole tiukasti kääritty ihooni kiinni.


2 kommenttia:

  1. Aivan ihanat lapaset! :) Ja eikös tuollasen tuubin voi pistää kaulaan kahdelle kierrokselle? Tai miten se nyt sanotaan..

    VastaaPoista
  2. Tuo tuubi on ihan vähän liian tiukka kahella kierroksella, yritin jo venyttääki siinä toivossa et tulis parempi. Ja sit se on hirmusen paksu. Noh, katotaan mitä käy.

    VastaaPoista