perjantai 16. maaliskuuta 2012

Vihdoinkin!

Yksi yö ompelin vihdoin napit villatakkiin, joka on siis ensimmäinen laatuaan. En nimittäin ole ikinä saanut yhtään villatakkia missään koossa valmiiksi ja nyt kaupan päälle tuli vielä housutkin! Ja aikaa meni villatakkiin alle vuorokausi, housut olisi valmistuneet samassa ajassa mutta lahkeista jäi moneksi viikoksi uupumaan muutama sentti kun en osannut päättää kuinka pitkiksi ne teen. Ja heti aluksi pahoittelen kuvien laatua, pimeässä ja väsyneenä ei vaan onnistu, vieläpä kakkoskameralla (järkkärikin olisi mutta se on muka hankalampi ottaa pikaisesti, hah!).


Ohje on RuttuNutulta ja itseni yllätin onnistumalla pienentämisessä melko hyvin! Oikeaa kokoa en tosin tiedä, mutta kai tuota jossain vaiheessa voidaan pitää. Housut virkkasin täysin omasta päästä kun vauhtiin pääsin, jännityksellä odotetaan että pääsen niitä kokeilemaan elävälle mallinukelle :)


 Tässä vielä yhtä onneton kuva tossuista jotka sain valmiiksi myös toiselle tulokkaalle, ohje taas täysin omasta päästä keksitty.

2 kommenttia:

  1. Onnistumisen ilo on mahtavaa! Todella hienon puvun olet tehnyt! Meillä kävi vähän köpelösti neulomani villapuvun kanssa. Tarkoitushan oli laittaa se sisävaatteiden päälle ja karhuhaalarin alle sairaalasta tullessa. Mutta puku oli valtavan iso!!! Niin leveyssuunnassa kuin pituudessakin. No, eiköhän sille joskus ole käyttöä, jos ei tällä pikkuisella:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä voi hyvinkin käydä yhtä köpelösti, siksi en edes toista aloittanut. Vaikka voihan tuota takkia käyttää kesälläkin jos on viileämpiä päiviä. Samapa tuo lopulta on, onnistumisen ilon sai silti ja luulen että tulevat nyytit auttavat unohtamaan työn turhuuden vaikkei koskaan päälle päätyisikään :) Ja mistä sitä tietää pienten kasvuvauhtia, talvi tulee taas kesän jälkeen ;)

      Poista