tiistai 27. elokuuta 2013

"Hauva, hauva!"

Hauva on ollu meidän molemmilla lapsilla ensimmäinen sana ja pitää pintansa vaikka uusia sanoja onkin tullut jo paljon. Sitä myös toistetaan kovasti kun nämä äidin ompelemat paidat nähdään, eli ei liene aivan piloille minun aplikointiyritykseni mennyt!


Tämä kokeilu tosin muistutti minua siitä, etten todellakaan ole aplikoivaa sorttia ja muistan sen toivottavasti jatkossa taas. Se kaikki lankojen vaihtelu ei vain ole minua varten, haluan kaikki tänne nyt heti, eli kärsivällisyys riittää huomattavasti paremmin peruspertsan ompeluun.


Paidat on ommeltu vaihteeksi Brave Fireman -kaavalla, tytölle tosin hieman kavennellen. Ja vaikka nämä paidan koristivatkin ufo-pinoa aivan liian kauan, ne mahtuu onnekseni vielä lasten päälle. Eriasia on tietysti se, tuleeko t-paita kelejä enää tänä kesänä. Onneksi sentään meillä sisällä on lämmin, eli voin ainakin oman kodin seinien sisällä ihailla sitkeyttäni saattaa paidat valmiiksi täydellisen motivaation loppumisen jälkeenkin!


Meillä oli ystävän kanssa minilanit viikko sitten kun isovanhemmat ystävällisesti huolehtivat jälkikasvustamme. Nämäkin paidat saivat viimeiset tikkauksensa silloin, samoin kuin iso pino muitakin vaatteita. Niistä kuitenkin lisää myöhemmin, kunhan saan kuvia lisäiltyä.

Arki on melko hektistä nykyään kun mies tekee töitä maanantaista torstaihin toisella paikkakunnalla. Onneksi meillä on sentään pidennetty viikonloppu aikaa latailla akkuja aina tulevalle viikolle. Sitä tämä äippä tarvitseekin neljän päivän jäljiltä, sen verran tehokkaasti nuo kaksi vajaa puolitoistavuotiasta osaa imeä mehut kenestä tahansa!

4 kommenttia:

  1. Ihanat hauvat! Ja pienet, kun jo sanovat kaikkea, meillä myös! Etenkin eläimet on kiinnostavia:)

    Joskus vaan inspiraatio loppuu ja sitä saa etsiskellä pitkään. Minulla on yhdet farkut 1v:lle tekeillä, olleet jo jonkin aikaa. Ovat varmaan edelleen siellä keskeneräisissä... :D

    Pitää kyllä hattua nostaa, että jaksat pienten kanssa keskenään 4 päivää:) Meilläkin välillä aika hektistä, kun molemmat töissä ja 1 v hoidossa ja työmatkat painavat päälle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on se vaan ihanaa kun nuo höpöttää ja joka päivä tulee uusia sanoja. Etenkin tyttö on oikea papupata, poikakin matkii taitavasti perässä.

      Ja tuosta jaksamisesta, en tiedä jaksanko, mutta kun vaihtoehtoja ei ole niin jaksettava on. Kyllä tuo teidänkin elämä rankalta kuulostaa, juurikin tuon takia tein päätöksen etten vielä kiirehdi töihin vaan nautin vielä kotoilusta ensi syksyyn. Töitä ehdin varmasti tehdä vielä ennen eläkeikää aivan tarpeeksi!

      Poista
  2. Sitkeys palkittiin, nämä on tosi söpöt :)

    Ehkä painamalla tai niillä silitysarkeilla saa helpommin ja nopeammin valmista aikaiseksi kuin applikoimalla. Odotan raporttia niistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään :) Kangasvärit tosiaan kehiin seuraavaks kunhan nää silmät palautuu (en vieläkään meinaa nähä kunnolla) ja ne silitysarkitkin voi olla jo tänään laatikossa, ainakin oli tullu eilen viesti aamusta et on lähteneet!

      Poista