maanantai 23. syyskuuta 2013

Syksy on täällä!

Mistä sen tietää? No siitä että eiliseltä kauppareissulta tarttui mukaan pari kerää lankaa ja puikot alkoi viuhua. Joka vuosi varma syksyn merkki!


Jokohan nämä lapaset valmistuisivat tänä syksynä? Yleensä nimittäin meinaa käydä niin että aloitan, teen toisen, ja lopulta teen toisen pitkin hampain joskus pitkän ajan päästä, joskus jopa vuosi ensimmäisen valmistuttua. Nyt on kuitenkin vauhti päällä ja sormet oikein syyhyää puikkojen kimppuun. Asiaa auttaa paksu lanka (isoveli) ja paksut puikot, valmista tulee äkkiä.

Mutta hei. Inhoan keltaista? Ja syksyä? Miten ihmeessä meille siis on alkanut ilmestyä keltaista sinne tänne ja alkusyksystäkin olen nauttinut aivan uudella innolla?

8 kommenttia:

  1. Tosiaan syksy on tullut ja puikot viuhuu, vielä kun jaksaisi jo kesällä valmistuneet ja uudet valmistuvat työt postailla;)

    Syksyssähän on paljon ihania puolia, kuten tänä syksynä on ollut aivan ihana sää, siis ei ollenkaan perinteinen syyskeli. Itse kun olen syntynyt syksyllä, niin tunnen lämpimiä tunteita syksyä kohtaan. Se jotenkin tuntuu aina uuden alulta ja ihanalta ajalta, vaikka pimeneminen ei kyllä ole kivaa. Mutta kaiken kaikkiaan tänä vuonna syksyssä on aivan uusi sävy:)

    Keltaista olen minäkin vähän katsellut sillä silmällä, tosin itselle enemmän iskee luumu ja tumma violetti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla postaamista odottelee useampi ompelus, kameraan tarttuminen kun tuntuu tälläkin kertaa olevan ylitsepääsemätön tehtävä. Mutta kaikki aikanaan, siitä on turha stressiä ottaa!

      Tämän syksyn kelit on kyllä olleet hienot, joten ehkä se on auttanut nauttimaan niistä enemmän kuin ennen. Tosin aina vaan aikaisemmin pimenevät illat alkavat kyllä minua vannoutunutta kevät ihmistä masentaa väkisinkin iltojen pimentyessä aikaisemmin ja aikaisemmin. Uhkasinkin tänä vuonna laittaa jouluvalot meille valoa tuomaan jo aikaisemmin kuin ikinä.

      Poista
  2. Herkullisen väriset lapaset :) Mulla ei sukka- ja lapaspuikot pysy käsissä ollenkaan, vaikka puseroita olenkin joskus neulonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun hermot ei ikinpäivänä kestäisi paidan neulomista! Mielummin siinä vaiheessa otan saumurin eteeni ja ompelen sen. Lapasiakin kokeilin ommella neuloksesta, mutta siinä nämä neulotut vielä päihittävät mielestäni käyttömukavuudessa ja jopa tekemisessä silloin tällöin ommellut :)

      Poista
  3. Neuloosi on kyllä varma merkki syksystä. Keväällä ja kesällä en saanut tehtyä oikeastaan mitään neuleita, mutta nyt.. voi kun vuorokaudessa olisi muutama lisätunti neulomiselle. Aikaisempina vuosina tein paljon sukkia niin itselle kuin lahjaksikin. Tänä vuonna taidan keskittyä vaatettamaan lapset, esikoiselle onkin tulossa uusi neulepaita ja minikaksosille pieniä neuleita jotteivat raukat kylmety.. Pitääkin muistaa kuvata kunhan valmistuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy ja neuleet vaan kuuluu yhteen! Ja tällä säällä kylmettyy kyllä niin isot kuin pienet, tänään ulkoillessa tuli kyllä ikävä meidän ei niin minien villahaalareita!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ja siis hyvä mie, ne tuli kahessa illassa valmiiks! Kokeilin muuten sitä jarrusukka-ainetta ja hyvin toimii ainaki tällä parin päivän käyttökokemuksella!

      Poista