Viime keväänä en ommellut yhtään kesävaatetta, sillä olin pessimisti. Epäilin ettei helteitä tulekaan ja kaikki hienot kesävaatteet jäävät käyttämättä. Arvata saattaa kuinka sitten kävikään kun mittarin lukemat ensimmäistä kertaa huitelivat yli parinkymmenen! No niinpä, kiirehän siinä tuli!
Tällä kertaa olen läksyni oppinut. Laniteltiin pari viikkoa sitten seudun ompelijoiden kanssa ja päätin aloittaa urakan. Tylsiä mutta niin tarpeellisia perusvaatteita. Jotten ihan olisi kyllästynyt, yritin keksiä edes hieman jotain jujua osaan vaatteista.
Koska neitimme on viime kesästä kasvanut, sain vihdoin kokeilla monien kehumaa Hoops-kaavaa (Ob 3/-12). Kankaan ostin ystävältä jo viime kesänä t-paitaa varten, mutten saanut mielestäni mielikuvaa tästä kyseisestä paidasta, joten tässä se nyt on. Kaava on minusta hyvä, sopivan tyttömäinen mutta kuitenkin ihan perus. Tosin erittäin niukkaa mitoitusta! Neiti käyttää vaatteissa kokoa 86 ja tämä paita on piirretty 92 kaavalla lisäten helmaan pituutta reilusti. Juuri sopiva nyt, ilman minkäänlaista kasvunvaraa!
Ihanan pehmeät perhoset eivät mielestäni vaatineet mitään lisäyksiä, joten ne liihottelivat tähän peruspaitaan. Kaula-aukon käänsin framilonilla. ...tässä paidassa sitä kasvunvaraa sitten onkin, nauroin jo että taisin huomaamattani ommella neidille edellisen ja vuoden päästä tulevan kesän vaatetuksen, kun koot eivät oikein sattuneet kohdilleen!
Pojalle leikkelin ensin t-paidan tuosta tämän paidan keskellä olevasta kankaasta, mutta koska sitä jäi yli ja pinossa oleva tähtikagas huuteli seuraa, jatkoin leikkomista. Sain näin kaikki palat kankaasta tehokkaasti käyttöön kerralla. Sivuihin laitoin jatkeeksi taitteelta leikattuna tähteä ja koska mallina oli raglan, onnistui tuo ompelukin ilman kainalossa menevää sivusaumaa. Ja sain samalla paitaan sen kaivatun jujun. Kaava tuttu ja turvallinen Brave Fireman. Ja jos joku ihmettelee, niin se ensimmäinen paita vielä odottelee puolivalmiina loppuun ompelijaa. Niiden muiden laneilla aloitettujen seurassa tietysti, ettei yksinäisyys iske!
Tyttö sai vielä kesäksi mekon kierrätyshengessä, kun pilkoin äidiltäni saaman vanhan verhokapan hameeksi ja ompelin yläosaan kiinteäksi topin. Tämä ei ihan sujunut ajatusteni mukaan, mutta katsellaan josko kuitenkin kunnon helteillä sattuisi päälle eksymään. Ja luulenpa että kerta päällä riittää, sen verran on tuo yläosa haavoittuvan värinen kesän mansikoita ja muita herkkuja ajatellen!
Loput laneilla lähes valmiiksi ommellut vaatteet esittelen, kunhan saan ne tehtyä loppuun ja kuvattua. Tähän voi tuttuun tapaan vierähtää tovi näiden arjen rajoittavien tekijöiden takia, mutta tavoitteena on kuitenkin ehtiä ennen syksyä, joten palailemisiin ;)
Hienoja kaikki! Mie tykkään kovasti tuosta pojan paidasta, pitää varmasti joskus ideaa lainata :) Ja alimmainen mekko on ihana, tosin ne mansikat pitänee pitää toisaalla ;)
VastaaPoistaKiitos Hannariina :) Mie luulen kanssa että noita sivukaitaleita täytyy kokeilla uudemmankin kerran.
PoistaOnpa kivoja paitoja! Meillä olikin yllättäen vielä suurin osa viime kesän t-paidoista sopivan kokoisia, eli isoa ompelu-urakkaa ei taida olla tiedossa. Vaikka ainahan sitä muutama uusikin paita joukossa menee!
VastaaPoistaMitä olet ajatellut kesähousuista? Voin lämpimästi suositella pellavahousuja, meillä hiekanväriset pellavahousut oli koko kesän kestosuosikit.
Ja muuten, kiva idea tuossa pojan paidassa, tuollaista voisi itsekin kokeilla :D
Miekin luulin vanhojen paitojen menevän, mutta kun aloin kokeilla niitä päälle huomasinkin niiden kutistuneen. Harmi ;)
PoistaHousujen ongelman ratkoin juuri eilen kun kävin shoppailemassa ja löysin ison läjän erilaisia shortseja jopa kolmella eurolla. Tietysti joutuu ehkä jotain vielä ompelemaankin, ainakin joustofroteeta odottelee pääsyä polvihousuiksi. Pellava kuulostaa ihanan viileältä ratkaisulta, sitäkin voisi joskus kokeilla!
Voi että, miten tuli heti niin kesäinen fiilis näistä ompeluksista! Aivan mahtava tuo oivallus tuossa poitsun paidassa ja neidille tuo muokattu Hoops sopii täydellisesti :)
VastaaPoistaSe on tuo ilma kun saa kesämielelle ;) Kiitos kehuista!
PoistaSiihen aikaan kun mie kirjoittelin, täällä oli synkkää ja tihkutti vettä ja meinasinkin kirjoittaa, että vaikkei ulkona siltä näytäkään ;) eli kyllä ne oli nuo ompelukset, jotka sen kesämielen toivat!
PoistaVettähän se tais täälläki sataa... Mut eiks se oo se Suomen kesä? :D
Poista