keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Serkkupojan synttärit

Samalla kun juhlittiin veljeni pyöreitä, käytiin myös myöhästyneesti hänen poikansa synttäreillä. Lahjaidea muhi mielessä kuukauden jos toisenkin, mutta valmistui epäilyistä huolimatta!


Ostin joskus aikaisemmin kankaat "kun halvalla sai" -periaatteella huppupyyhkeisiin omille lapsille ja samalla tuli mieleen myös tämä lasten serkkupoika joka virallisesti juhli toukokuussa 2v. juhliaan.


Testaajina toimivat uskollisesti omat lapset ja meillä vilistikin "supel maakaleita" (=supersankareita) pitkin iltaa kun vuorotellen mukulat lainasivat serkun viittaa. Lupasin ommella heillekin omansa, mutta katsotaan kuinka kauan joutuvat raukat niitä odottelemaan, sen verran kun oli tylsää ommeltavaa vaikka nopea olikin.


Paloautokangas on ollut ensimmäinen kangas, jonka poika on heti kaupasta kotiuduttua ominut ja kannellut sitä milloin missäkin hokien "*(oma nimi)*:lle paita". Poru nousi jo kun hän näki äidin leikkelevän paloautoja ja väitti niistä tulevan paidan serkulle. Loppu hyvin, kaikki hyvin: molemmat pojat saivat paitansa ja kangas tuli kulutettua paria silppua lukuunottamatta kokonaan. Ja kun poika sai paitansa, vanhasta tuli kiire päästä eroon sillä uusi paita oli saatava päälle HETI (joo, myönnän, äiti ei taaskaan ollut tarpeeksi nopea ja kiukkuhan siitä tuli... kuten nykyään aika monesta muustakin asiasta). Mieluinen paita siis, toivottavasti yhtä tykätty myös veljen pojalla!

4 kommenttia:

  1. Kyllä tuota huppupyyhettä tulikin ajatustasolla pyöriteltyä aika kauan :D Mutta hieno siitä tuli ja voin kuvitella, että varmasti on myös helppo ja kätevä käyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan oli jo puoliksi tehty kun oli niin hyvin mietitty ;) Ja viittana tuntui kelpaavan lapsillekin, pyyhkeenä en saanut ollenkaan kokeilla :D

      Poista
  2. Onpa kiva tuo paloautokangas! Kivat paidat siitä saa enkä yhtään kyllä ihmettele, jos vähän kiukuttaa kun ei paita vaihdu tarpeeksi nopeasti (kuulostaa jotensakin tutulta;) Näkyykös tuolla muuten sinun omat ompelumerkit? Saisikos niistä postausta?

    Niin ja kiitos onnitteluista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo kangas oli Triteksin löytö, arvasin että uppoaa poikaan ja en ollut väärässä :)

      Ompelumerkit on tylsästi vaan Royal tuotteelta tilattu, teksteillä "itse tehty", "oma tekemä" ja "uniikki kappale". Pitkään pohdin omien teettämistä kun mies ilmoitti että sellaiset on oltava (ei osaa lapsille housuja pukea oikeinpäin muuten) mutta en keksinyt kivaa tekstiä joten jäi ainakin tällä erää. Ehkä odottelen ja katson miten harrastuksen kanssa käy kun elokuussa on palattava työelämään ja päätän sitten vasta niiden tilauksesta, turhaan kai merkkejäkään on hommata jos niitä ei ehdi käyttää. Toiveissa tietysti olisi harrastusta jatkaa senkin jälkeen!

      Poista