Olo on kun hiirenloukussa (semmonen mikä vaan napsahtaa kiinni, eikä päästä tuskasta kerralla). Mihinkään ei pääse ja pakko vaan yrittää kestää hengissä.
Sain tänään kuulla, etten saa vaihdettua työpaikkaa lukuisten (teko)syiden takia. Kuulin tämän alue-esimieheltä, koska omalla pomolla ei ilmeisesti ollut rohkeutta sanoa sitä. Haistakoot paska koko joukko. Jos miehellä olisi vakituinen työ, miettisin tosissani irtisanoutumista. Mielummin istuisin kaupan kassalla tai olisin töissä leipomolla kuin kestäsin nykyisessä paikassa, mutta nyt en voi riskeerata koko tulevaisuutta. Mietin jo, että olikohan sittenkään hyvä hakea toimea vielä, sijaisuudet olisi käyneet ihan hyvin ja tänä kesänä olisin jo saanut liiton rahatkin. Mikäs siinä kotona ollessa sillon! Eikiä olisi tarvinnut edes kokea koko paikkaa. Nyt ainoa mahdollisuus päästä tuolta pois on kasvava maha, eikä sitä vielä ainakaan ilmeisesti ole. Jouluun asti ehkä kestäisin jos tietäisin että edessä on pitkä poissaolo.
Turha kai kertoa että työmotivaatio on tällä hetkellä hurjan korkealla...
Ikävää! Itsellä oli tuollainen olo yhdessä kesätyöpaikassa, ne 2 kk olivat yhtä tuskaa. Voin vaan kuvitella, miltä tuntuu sitä kokea koko ajan. :(
VastaaPoistaMutta positiivisesti vaan yrittämään sitä vauvaa. Jos se sitten tärppäisi ja pääsisit pois tuolta ikävästä työstä...