tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kevät tulee!

Tai no, kesää tämä setti kyllä saa odottaa. Kun näin kankaat, tiesin heti mitä niistä tulee.


MailExspress -tunikan koot alkavat harmillisesti vasta 86cm:stä, joten tirppanalle kaavaa oli pienennettävä kun visiostaan ei voi luopua. Tiesin jo leikkaamista ennen, että suurihan tästä tulee, mutta onhan kesäänkin vielä aikaa! Sitäpaitsi elokuussa on usein vielä lämmin, joten neiti ehtii kasvaa vielä monen monta kuukautta. Siksakista vielä legginssit ja setti on valmis.


Kokeilin näitä neitille päälle ja yllättävän kivasti menevät jo nyt. Isoja ne ovat, mutta housuihin tein käännettävät lahkeet ja tunika nyt voi olla löysäkin, meneepähän pidempään. Omasta mielestäni aika kivat ja raikkaat tuli! :)


Tämä lintu lensi toivottamaan syntymäpäiväonnea ystävälle, kaveri lensi maailmalle sellaisella kiireellä ettei kuvaankaan ehtinyt. Samoin kun tämän kortin mukana matkaan lähtenyt patalappu. (Mutta tiedän vastaanottajan lukevan, joten kun seuraavaksi kuvailet omia käsitöitäsi, kuvaapa siinä sivussa patalappukin niin saan sen tänne itselle muistiin ;) ) Ei sillä että se niin hieno olisi ollut, mutta onpahan jälkikäteen mahdollista seurailla mitä kaikkea on tullut tehtyä :)

Nyt sormia jo polttelee smartpost koodi, jolla saan hakea IKASYRin ihanat velourit laatikosta ja aloittaa lasten keväthaalareiden ompelun. Tänään valmistui koeversio (!!!) haalarista, mutta siitä myöhemmin lisää.

8 kommenttia:

  1. Sopiipa tosi kivasti sydämet ja siksakit yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, vaikka alkuun pelkäsinkin että tulee levoton kokonaisuus :)

      Poista
  2. Hihii, lintusen lentomatkan retkipatja, elikkäs ihanan keväinen patalappu pääsee loppuviikon kuvauslistalle omien tekeleiden jatkoksi, pistän sitten spostia! Ja tuossa asussa teijän tyttönen näyttää varmaan ihan syötävän suloselle, ihana kesäasu!! :) Saisko aikuisetki pukeutua noin pirteisiin kuoseihin..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva :) Itekin oon miettiny että miks ei ite enää ollenkaan koe oloaan kotoisaks tuollasissa värikkäissä vaatteissa. Onneks on lapset jotka ei vielä osaa väittää vastaan ;)

      Poista
  3. Vau mitkä värit! Tykkään tuosta kauluksn mallista kun ei tarvi neppareiden kanssa sohia ja muutenkin menee sujahtamalla pää aukosta sisään. Meidän pikkumies kun välillä vetää raivarit jos kaula-aukko on kovin tiukka ;) Lintukin on söpö. Noistahan saisi kivan taulukokoelman lastenhuoneeseen kun tekisi kollaasin eri väreissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kaulus on itseasiassa huijausta, on siis ommeltu kiinni reunoista. Mutta hyvin meni pään yli onneksi silti! Meilläkin pikkumies on huomattavasti tarkempi kaula-aukon koosta, neiti ei suutu vaikka joutuisi miten kiskomaan ;)

      Tauluidea on muuten hyvä, täytyy pistää korvan taakse!

      Poista
  4. Ihana setti ja ihanat kankaat jälleen kerran! Tuollainen olisi kiva asu itsellekin, tosin hieman rauhallisemmassa kuosissa, kuten jo aiemmin olitte keskustelleet;)

    Toisinaan lahjaksi menevät lähtevät matkaan niin vauhdilla, ettei niitä muista edes tehneensä! Minulta jäi jouluna kuvaamatta ainakin kaksi lahjaa...

    Innolla odotellaan postausta keväthaalareista ja kankaista. Omaan mietintämyssyyn meni myös ajatus ulkovaatteiden ompelusta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pitäydyn ulkovaatteissa vielä ns. kauppa/autovaatteissa, eli päällinen tulee olemaan velouria. Haalarit siis vastaavat aikalailla täällä aiemmin olleita jo pieneksi jääneitä tähtihaalareita. Tosin mielessä kytee ajatus kevättakeista, ehkä vielä joskus niitä uskallan kokeilla...

      Poista