torstai 10. huhtikuuta 2014

Juhlat juhlittu ja arkeen palattu

 Juhlat on nyt juhlittu ja arki koitti. Onneksi vaan hetkeksi, sillä huomenna jätetään isi ja lapset viettämään vaihteeksi laatuaikaa keskenään kun tämä mamma suuntaa kohti Tallinnaa ja sen houkutuksia. Jos vihjaan että matkaseurueena on joukko muita ompeluun hurahtaneita, ei lie yllätys kellekään että Karnaluks siintää silmissämme?

Muumifaneille muumeja

Nyt kuitenkin katse vielä hetkeksi juhliin, sillä sain kun sainkin sankareille itse tehtyä päälle, vaikka tokihan se piti viimetippaan jättää!


Neiti sai ylleen Ikasyrin palloja. Kaavana Ottobren Autumn Roses koossa 86 ja se olikin suoraan melko sopiva. 
 

Piilovetoketjun tilalle laitoin pitsivetoketjun ja vyötärölle solmin vyön peittämään pientä väljyyttä yläosassa.
 

Pojalle ompelin peruspaidan, johon silityskalvoilla askartelin kravatin. Tietenkin onnistuin sulattamaan kuvaa liikaa ensimmäistä kertaa ikinä ja reunasta muovi vähän levisi yli rajojen. Päätin kuitenkin jättää asian huomiotta, sillä tätä paitaa ei välttämättä kovinkaan montaa kertaa tulla käyttämään ja ei tuo reuna pahasti silmille hyppää jos ei tiedä katsoa. Sitäpaitsi elohiiremme tuskin päästää ketään paitaansa tarpeeksi läheltä tutkimaan!


Farkkujen kaavankin löysin Ottobresta (mallia en nyt tähän hätään muista) ja kankaan otin lopulta oman kaapin kätköstä useamman virhetilauksen jälkeen. Jo kaavojani leikellessä kiinnitin huomiota kapean näköisiin lahkeisiin ja leikkasin reilummat saumavarat varmuudeksi. Ja hyvä niin, sillä kaava osottautuikin todella kapeaksi! Vaippavaraakaan ei kaavassa ollut, joten jouduin lisäämään valmiisiin housuihin vielä resorin vyötärölle lisää korkeutta tuomaan. Tämä ratkaisu osottautuikin hyväksi ja housut istuivat päällä hyvin. Sen verran napakat nämä kuitenkin  on, että taidan etsiä näille pienemmän (tai vaipattoman) käyttäjän jatkoa ajatellen.

7 kommenttia:

  1. Vau mitä juhlavetimiä, tosi hienot! Ja namin näköinen kakku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista ja vetskarista, se sopii tuohon mekkoon just eikä melkein :)

      Poista
  2. Kaikkien tuskailujen ja takapakkien jälkeenkin noista tuli aivan ihanat, varsinkin tuo mekko <3 Harmi, että housut ovat vähän liian naftit, näyttävät tosi hyviltä poitsun päällä!
    Ja nyt tää mamma lähtee pakkaamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi kangasta on aika moniin farkkuihin vielä, eli jos vaan innostusta löytyy niin aina voi tehdä isommatkin!

      Poista
  3. Myöhästyneet onnittelut sinne! Niin se vaan aika menee, että meidänkin muruset ovat jo 2-vuotiaita:)

    Hienot juhlavaatteet olet lapsille loihtinut. Tytön mekko etenkin miellyttää tätä mammaa, tuollainen olisi itsellekin ihana;)

    Käyhän kurkkimassa meidänkin kuulumisia, kun ehdit arjen/pääsiäisen sivussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiipi! :) Käyn toki, aina on kiva "kuulla" mitä teille kuuluu!

      Poista