Innostuin lomani lopussa kokeilemaan kankaan painantaa, ja tänään piti testailla sitä uudemman kerran. Ostin IKEAsta viiden paketin ruokalappuja ja piristykseksi kokeilin painaa kuvia. Ja hyvinhän se onnistui! Eikä hinta tosiaankaan päätä huimaa, tuohon hintaan en kyllä itse lappuja käy ompelemaan, etenkään kun eivät tule jokapäiväiseen käyttöön. Ajattelin siis itse pitää ainakin yhden pienten vieraiden varalle ja annan myös vanhemmilleni säilöön muutaman, sielläkin kun on melko useasti vierailulla lappuja kaipaavia. Ja ehkä joku sujahtaa pakettiin kummilapsillekin.
Pöllöön ja norsuun ideat on otettu internetin ihmeellisestä maailmasta.
Rakettilappu on mielestäni ehkä kaikista onnistunein ja tämä saattaakin päätyä samaan pakettiin kun muutama pipo ja päätyä kummipojalle joka täyttää jo huimat 1v! Kuva värityskirjasta.
Kerkesin juuri nostaa peukut pystyyn, että syysflunssa olisi tällä kertaa kiertänyt minut, mutta taisin juhlia liian aikaisin. Nenä on aivan tukossa ja hengitys on raskasta. Toivottavasti ei kuitenkaan pahene huomiseksi, sillä sain ajan labraan, jossa tutkitaan kilpirauhasen toiminta ja hormoonitasoja. Sen jälkeen voinkin kipaista apteekkiin ja aloittaa Terolutien syömisen, josko jo ensi vuonna meidänkin asunnossa tepsuttaisi pienet jalat :) Sain nimittäin myös määräyksen, että jos Terot ei auta, pääsen lääkäriin jo marras- joulukuussa. Olen enemmän kuin yllättynyt, miten nopeasti sain asiat rullaamaan. Normaali käytäntö kun tuntuu olevan, että vuosi yritystä ja sen jälkeen saa vasta minkään näköistä aikaa läääriin. Noh, ehkä ne kokonaan puuttuvat menkat edesauttoivat lääkäriin pääsyä. Hyvä kuitenkin näin, uusi (tosin vielä aika pieni) toivonkipinä syttyi taas :)
Vau, onpa hienoja nuo ruokalaput! Miten käytännössä teit tuon painamisen? Mikä sinulla oli "muottina"? Entä millä väreillä painoit? Näyttävät niin onnistuneilta, että olisi kiva itsekin kokeilla jotain vastaavaa. Kerrohan sitten, miten värit kestävät konepesua.
VastaaPoistaHienoa, että pääsit lääkäriin ja ehkä pian jo odottamaan! :D Luulenpa niinkuin itsekin mietit, että puuttuvat kuukautiset pistävät vauhtia lääkäreihin. Kai se vuosi yritystä ennen lääkäriin menoa pätee vain, jos kaikki näyttää olevan kunnossa, eli kuukautiset tulee normaalisti yms. Mutta innolla seuraillaan projektin edistymistä ja perästä tullaan. :)
Piirsin muovikalvoon kuvan, jonka haluan painaa ja mietin mitkä osat tulevat samalla värillä. Tämän jälkeen piirrän läpi ja leikkaan mattoveitsellä jokaiselle värille oman sabluunan. Ja eikun teipillä kiinni kankaaseen ja painamaan! :) RuttuNutun blogissa (http://ruttu-nuttu.blogspot.com/) on esimerkiksi hyvät ohjeet siitä, en itse ilman kuvia osaa ollenkaan selittää!
VastaaPoistaVäreinä minulla on ihan Tiimarista ostetut kangasvärit, painaminen niillä oli ainakin ihan ok, en vielä tiedä miten pesua kestävät mutta kerron kun tiedän! Hirveästi ei värivaihtoehtoja ainakaan täällä ole, mutta kokeilen nyt kuinka pitkä innostus on ja ostan sitten lisää muualta jos into jatkuu.
Ensimmäiset Terolutit on otettu, nyt vaan odotellaan mitä tapahtuu (vai tapahtuuko mitään)... Ja mieskin palasi työreissulta reilun viikon etuajassa, eli yrityksestä ei ole kiinni ;) Peukut on enemmän kuin pystyssä!
Kiitos ohjeista! Pitääkin kokeilla itse joskus.
VastaaPoistaTaidan minäkin elellä ihan vauvahöyryissä, kun tänään kävelin lastentarvikeliikkeen ohi ja piiiitkään katselin vaunuja sun muita ikkunasta.. :) Pidetään siis teille peukkuja, niin ehkä kuullaa vauvahöpinöitä, jos niitä haluat jakaa! :D
Minulla on menossa jo pienoinen masennusvaihe koko vauvailun saralta, epätoivo hiipii... Olen saanut taas yhden mahdollisen vauvauutisen (yritystä ei juuri tarvittu) ja eilisen kuuntelin kun muutamat pelkäsivät uusia "vahinkoja" ja heilläkään siis kummallakaan lapsia ei todellakaan ole tekemällä tehty, pikemminkin jo ajatuksesta on tultu raskaaksi. Väkisin tulee mieleen, että onko minussa oikeasti jotain vikaa ja miksi ei meillä jo tärppää.
VastaaPoistaAlan epäillä jo ylä-asteen biologian tuntien oppejakin, ehkä raskaaksi tullaankin jollain salaisella tavalla joka selviää vasta kun aika on kypsä? Noh, ei auta kun yrittää ja odottaa, ehkä lääkitys auttaa.
Mutta saat olla varma että jos niin onnellisesti vielä käy, että tulen raskaaksi, blogin sisällössä se näkyy aivan varmasti! :)
Joskus sitä itsekin miettii, että aika höpsöä on kuvitella, että ensimmäisestä mahdollisuudesta tulisi raskaaksi kun aika harvalle niin varmaan käy. Mutta usko vaan, ei mene pitkään kun teillä iloitaan vauvauutisista. Ihan omista uutisista siis;)
VastaaPoistaTuli mieleeni erään blogistin kirjoitukset, ehkä saisit niistä positiivista energiaa yritykseen. Tässäpä linkkiä... http://tatikulta.vuodatus.net Varmaan niitä 2008 kesän ja syksyn juttuja kannattaa lukea.
Tsempityket! Nyt vauvahuuruista takaisin työn pariin. Pakko kyllä myöntää, että aika monena iltana on itselläkin tullut sängyssä unta odotellessa mietittyä, että meillekin vauva.