Selvisin!

Ehkä nipin napin, mutta hengissä ollaan! Ja uskon että olen vielä iltapäivälläkin kun mies palaa yli viikon työreissulta! Toissapäivänä teki jo tiukkaa ja kun eilen mies kertoi etteivät tulekaan vielä kotiin, purin jo hammasta melkoisesti. Mutta tänään vihdoin tulee, uskon että ikävä on ollut kova kaikilla. Toivottavasti vaan pienet ei ole isiä alkaneet vierastaa, siinä se olisikin. Mutta ainakin puhelimessa tyttöä kovasti naurattaa isin ääni, poika söisi mielummin koko puhelimen. Käsityörintamalla on siis ollut kovin hiljaista, kun kaikki aika on mennyt hengissä selviämiseen. Yöt on olleet aika vilkkaita, eikä päivisinkään ole itse ehtinyt nukkua vaikka lapset olisi nukkuneetkin, kotityötkin kun on jossain vaiheessa tehtävä. Koville on ottanut, mutta hyvin on nostanut arvostusta toista kohtaan kun on huomannut entistä paremmin että kyllä meillä mieskin osallistuu arjen pyörittämiseen normaalisti melkoisesti! 

Vaikka eräänlaista käsityötä tämä viikko onkin ollut, niin kovasti olisi motivaatiota oikeisiin käsitöihinkin. Ja koska piristyin kummasti miehen ilmoituksesta että tulee kotiin, voisin ruuan (no joo, myönnetään, pakastepizzan) jälkeen kipaista alakertaan ompelemaan muutaman sauman jos lapset vaan vielä silloin nukkuvat. Alkaa jo hirvittää että tekeillä olevat bodyt ja housut ehtivät jäädä pieneksi ennen valmistumistaan ja sekös harmittaisi. Onneksi sentään lähipiiriin on keväällä tulossa taas uusia tulokkaita, joten käyttämättä tuskin jäävät silti :)

Loppuun on vielä kommentoitava, että todellakin nostan hattua yksinhuoltajille. Uskon että arki ei olisi aivan näin kamalaa jos sitä olisi yksin tottunut pyörittämään ja tietäisi ettei vaihtoehtoja juuri ole, mutta tuskin se aina herkkua siltikään on. Jaksamista siis kovasti heille jotka tämän rumban pyörittävät päivästä toiseen, taitavat olla arjen supersankareita ;)