Nam!

Ihana kesäherkku! Rapeaksi paistetut kuoret, välissä omatekoinen jauhelihapihvi, ananasrengas, tomaattia, cheddaria, salaattia, ketsuppia ja hampurilais majoneesia. Ja kaikki tietysti omassa grillissä grillattuna. Maistuu!

Kirjoitusinto on jo ilmeisesti kesälomalla, mutta jotain aikaansaannoksia on sentään esitellä.

Kummityttö oli hoidossa yhden päivän ja pitihän sitä jotakin tehdä. Mekon tein jo etukäteen, kun halusin kokeilla kuminauhaa alalankana. Eikä se ollut yhtään hankalaa! Ainut oli, että arvioin rypytyksen tiukkuuden hieman väärin ja mekko jäi odottelemaan pienempää käyttäjää. Mahtui siis päälle, mutta oli varmasti kiristävä päällä. Rypytys on kuitenkin kivan näköinen ja aion kokeilla sitä johonkin muuhunkin! Mekko on tehty suorakulmion muotoisesta kangaspalasta, ykskertaisuus siis huipussaan!

Housut surautin tytön nukkuessa päikkäreitä kun sain innostuksen isosiskon housuista. Otin vähän kokoa toisista housuista ja loput sovelsin ommellessa. Kivat ja rennot housuista tuli, tytön kotiväkikin tykkäsi kovasti :) Lahkeeseen ompelin kaksi tähteä koristeeksi.

(Kuva on huono, mutta siihen on tyytyminen kun mekkoa en jaksa lähteä kuvaamaan ilman mallia ja housut jatkoivat matkaa omistajansa kanssa.)

Mikä siinä onkin, että toisen ilo on harmittavan usein toisen suru vaikka kuinka yrittää ajatella ettei se ole itseltä pois?

Miehestä tuli eno viikonloppuna, samoin kun tietysti miehen veljistä jotka on 11 ja 14-vuotiaat. Molemmat nuoremmat veljet ovat liikuttavan innoissaan enoksi tulemisestaan. Iloinen perhetapahtuma siis. Itse en vaan voi mitään sille, että aina kun ajattelen asiaa, tunnen mustasukkaisuudenpuukon sydämessäni. Eikä asiaa helpota se, että minulla on huoli lapsen tulevaisuudesta. En voi olla miettimättä, että miksi tuo lapsi ei tullut meille, koska meillä olisi ollut valmiudet paljon paremmin ottaa tuo lahja vastaan. Lapsen vanhempien tilanne on kovin hankala ja epävakaa, eikä edes lapsen turvallisuus ole taattu mikäli isä on kuvioissa. Lisäksi lapsen äiti on vielä nuori, eikä alunperinkään olisi välttämättä pitänyt lasta mikäli abortti ei olisi jo ollut myöhäistä raskauden tullessa ilmi. Pelkään sitä hetkeä kun tuore äiti tajuaa yksinhuoltajan arjen olevan muutakin kuin ruusuilla tanssimista ja huvipuistovierailuja. Ei kai auta kun toivoa parasta ja auttaa minkä pystyy, siitäkin huolimatta että kiitosta tuskin tulee. Lapsi ja lapsen turvallisuus menee kuitenkin kaiken edelle.

Huomenna lähden katsomaan tätä pientä ihmettä mikäli äiti ja poika pääsevät kotiin. Vauvakuume siis tuskin helpottaa tässä osoitteessa...

Ja tämä kirjoitus liittyi käsitöihin miten? No jaa, sallittakoon pienet lipsuilut aiheesta välillä, ei kai se niin tarkkaa ole? Ja hyvää tekee välillä purkautua. Mainittakoon vielä, etten oikeasti ole näin ilkeä ihminen, olen toki myös onnellinen perheen puolesta. Toivon vaan niin kovasti että pelkoni on turhat ja elämä lähtee sujumaan uudella äidillä ja pienellä pojalla hyvin.

Pikkusuolaisia

Tehtiin ekan kerran tupareihin tällaisia juustotikkuja, ja ihastuin niiden helppouteen. Eikä maussakaan ole vikaa! Ajattelin siis jakaa ohjeen myös täällä, eipähän pääse ohje unohtumaan itseltäkään.

Juustotikut:

voitaikinaa

muna

juustoraastetta

seesaminsiemeniä (alkuperäisessä ohjeessa taisi olla unikonsiemeniä)

Leikkaa voitaikinalevyt neljään osaan pituussuunnassa ja laita juustoraaste omalle ja muna omalle lautaselleen. Pyörittele taikinasuikaleet munaseoksessa ja sen jälkeen juustoraasteessa, pyöritä suikaleisiin kierteet ja paista pellillä (225 astetta) sopivan ruskeiksi.

Kesä on tullut <3 Harmi vaan, että juuri kun keksittiin pyöräilyn ihanuus ja muut kesän riemut, lähti mieheke taas reissuun. Koska ahdistun jos jään liiaksi istuskelemaan ja miettimään yksinäisyyttäni, on pakko kehitellä itselle jotain pientä puuhaa. Tänään maalasin eteisen seinän vihreäksi heti kun toinen lähti. En halua aikaa ajatella, että seuraavat kaksi viikkoa (ainakin?) olen taas yksin kotona. Pitää jatkaa maalailua huomenna, ilmeisesti kolme kertaa täytyy sama seinä sutia. Sitten onkin jäljellä isompi projekti, kun "isomman eteisen" (en keksi nimitystä tuolle tilalle) seinät huutavat pintaansa harmaata maalia. Siihen maalitkin on vielä ostamatta, eli saa nähdä jääkö kyseinen projekti vielä jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Edellisen miehen työreissun aikana menetin hermoni pöydillä pyörivään kukkaan, joka kuuluu rappusten yläpuolelle. Askartelin siis amppelin tavallisesta puuvillalangasta. Kuvassa näkyvä rullaverho odottaa korvaajaansa valkoisesta laskosverhosta, mutta mistä ihmeestä sellaisen löytää ilman että se maksaa omaisuuden?

Kuten moni muukin blogin pitäjä, minäkin olen hurahtanut pipojen ompelemiseen. Ne on niin helppoja ja nopeita tehdä eikä kangastakaan mene paljon. Kuvassa olevat pipot lähtivät kaikki kummitytön perheeseen ja kovasti olivat tykättyjä. Kaikki muut pipot tehty omalla kaavalla, paitsi musta, jonka ohjeen nappasin mikunloki:sta. Aivan mielettömän hyvät ohjeet, kiitos niistä!

Ja tässä vielä kukkapipo käyttäjänsä päässä. Luulin pipon olevan aivan liian pieni, mutta mahtui päähän juuri ja juuri. Seuraava pipo tehdään kuitenkin korkeammaksi.

Eikö olekin söpö tyttö? Kummin kulta <3

Vitutukseen ei voi kuolla, vai voiko sittenkin?

Olo on kun hiirenloukussa (semmonen mikä vaan napsahtaa kiinni, eikä päästä tuskasta kerralla). Mihinkään ei pääse ja pakko vaan yrittää kestää hengissä.

Sain tänään kuulla, etten saa vaihdettua työpaikkaa lukuisten (teko)syiden takia. Kuulin tämän alue-esimieheltä, koska omalla pomolla ei ilmeisesti ollut rohkeutta sanoa sitä. Haistakoot paska koko joukko. Jos miehellä olisi vakituinen työ, miettisin tosissani irtisanoutumista. Mielummin istuisin kaupan kassalla tai olisin töissä leipomolla kuin kestäsin nykyisessä paikassa, mutta nyt en voi riskeerata koko tulevaisuutta. Mietin jo, että olikohan sittenkään hyvä hakea toimea vielä, sijaisuudet olisi käyneet ihan hyvin ja tänä kesänä olisin jo saanut liiton rahatkin. Mikäs siinä kotona ollessa sillon! Eikiä olisi tarvinnut edes kokea koko paikkaa. Nyt ainoa mahdollisuus päästä tuolta pois on kasvava maha, eikä sitä vielä ainakaan ilmeisesti ole. Jouluun asti ehkä kestäisin jos tietäisin että edessä on pitkä poissaolo.
Turha kai kertoa että työmotivaatio on tällä hetkellä hurjan korkealla...

Vanhenemisia

Ikää rapsahti lauantaina vuosi lisää ja jatkossa täytänkin sitten aina sen 25, kovin tylsää. Kyllä vanheneminen vaan alkaa olla tällä iällä kovin merkityksetöntä puuhaa, päivä siinä missä muutkin, joskin puhelin piippaa edes muutaman kerran useammin kun normaalisti. Vaan mielelläni olen sen 24, vaikka vuoden enemmänkin. Sen jälkeen voi miettiä sitten sitä ikäkrisiä ;)

Onneksi suurta kriisiä ei vielä tarvitse potea, sillä sulho sanoi miettineensä asioita. Vaikka olenkin jossain vaiheessa kovasti vannonut, että haluan ensin naimisiin ja sitten vasta lapsen, taitaa meillä järjestys muuttua mikäli kaikki menee hyvin :) Sulho nimittäin sai töitä ainakin lokakuuhun asti ja mietti, että mikäpä meitä estää lasta yrittämästä (minullahan on siis ollut hirvittävä vauvakuume jo iät ja ajat). Ei lama voi ikuisuuksiin kestää ja kesällä hän tienaa siinä määrin (reissuhommia tosin :/ )että meille säästöjäkin voi kertyä. Ja hätätapauksessa tulemme kuitenkin toimeen myös äitiyspäivärahalla ja muilla etuuksilla, sillä minulla onneksi on vakituinen työ ja niin ollen myös korkeampi päiväraha. Lisäksi olen melko varma siitä, että jos meillä ei heti tärppää, sitä saattaa joutua odottamaan kauankin. Kierto on aina ollut aivan sekaisin pienistäkin asioista ennen pillereitä, ja lääkäri sanoi aikoinaan sen palautuvan samaan säännölliseen epäsäännöllisyyteen. Eli voihan olla että lasta joutuu odottamaan vuosiakin ja ehdimme naimisiin ennen sitä, mutta nyt saa pienokainen tulla jos on tullakseen :)

Hyvään saumaan sattui tämä sulhon pohdinta, sillä olen pohtinut viimeaikoina pillereiden sisältämiä myrkkyjä. Haluan jo tutustua itseeni uudestaan, sillä epäilen että pillerit on muuttanut minut ainakin paljon itkuherkemmäksi kuin oikeasti edes olen. Joskus luin jostain tutkimuksesta, joka väitti naisen muuttuvan niin paljon pillereiden käytön myötä, että täysin erilaiset miehen kiinnostuivat hänestä kuin normaalisti ja niin pillereiden lopettaminen johtaa mukamas helposti eroon. Onneksi meillä tuskin tulee tuota ongelmaa, koska ihastuimme ennen pillereitä ;)

Nyt täytyy vaan odotella mitä tapahtuu, viimeinen pilleri kun meni toissapäivänä. Toivottavasti kevät tulee pian ja pääsen tukahduttamaan odottamiseni edes hetkeksi pihan multaan, tarkoitus kun ei kuitenkaan ole alkaa asiasta stressaamaan. Ei siis aleta varsinaisesti yrittämään lasta kaikilla mahdollisilla keinoilla, vaan jos sattuu tulemaan normaalin elämän lomassa niin tervetuloa (greippimehu tosin kovasti alkoi himottaa kun luin sen mahdollisista edistävistä vaikutuksista, minä kun satun sitä välillä muutenkin juomaan :D).

Meillä on tänään siivouspäivä, sillä minun isovanhempani tulevat huomenna tarkastamaan uuden asumuksemme ja samalla kahvitellaan meidän syntymäpäivät (sulholla oli syntymäpäivät kaksi päivää ennen minua). Eli ei muuta kuin aurinkoista kevään odotusta, minä reipastun ja rupean siivoamaan! :)