Samalla kun juhlittiin veljeni pyöreitä, käytiin myös myöhästyneesti hänen poikansa synttäreillä. Lahjaidea muhi mielessä kuukauden jos toisenkin, mutta valmistui epäilyistä huolimatta!
Ostin joskus aikaisemmin kankaat "kun halvalla sai" -periaatteella huppupyyhkeisiin omille lapsille ja samalla tuli mieleen myös tämä lasten serkkupoika joka virallisesti juhli toukokuussa 2v. juhliaan.
Ostin joskus aikaisemmin kankaat "kun halvalla sai" -periaatteella huppupyyhkeisiin omille lapsille ja samalla tuli mieleen myös tämä lasten serkkupoika joka virallisesti juhli toukokuussa 2v. juhliaan.
Testaajina toimivat uskollisesti omat lapset ja meillä vilistikin "supel maakaleita" (=supersankareita) pitkin iltaa kun vuorotellen mukulat lainasivat serkun viittaa. Lupasin ommella heillekin omansa, mutta katsotaan kuinka kauan joutuvat raukat niitä odottelemaan, sen verran kun oli tylsää ommeltavaa vaikka nopea olikin.
Paloautokangas on ollut ensimmäinen kangas, jonka poika on heti kaupasta kotiuduttua ominut ja kannellut sitä milloin missäkin hokien "*(oma nimi)*:lle paita". Poru nousi jo kun hän näki äidin leikkelevän paloautoja ja väitti niistä tulevan paidan serkulle. Loppu hyvin, kaikki hyvin: molemmat pojat saivat paitansa ja kangas tuli kulutettua paria silppua lukuunottamatta kokonaan. Ja kun poika sai paitansa, vanhasta tuli kiire päästä eroon sillä uusi paita oli saatava päälle HETI (joo, myönnän, äiti ei taaskaan ollut tarpeeksi nopea ja kiukkuhan siitä tuli... kuten nykyään aika monesta muustakin asiasta). Mieluinen paita siis, toivottavasti yhtä tykätty myös veljen pojalla!

